Eli poikani, joka asuu Chilessä ja hänen avopuolisonsa, jonka on meille tänne iloksemme tuonut - loihtivat ihania ruokia ja se kaikki tietenkin tehdään chileläisen musiikin soidessa - aurinko paistoi ja rentoiltu on kunnolla.
Suomalainen sauna on hyvin korkealle arvostettu ja se todellakin lämpeni joka ilta.
Ilmatkin suosivat ! onneksi - vihdoinkin !
Mutta tänään tulee kaksi vuotta kun arkana tätä blogia aloitin kirjoittamaan tyttärieni kannustamana - sekä rakkaimpani, joka osti minulle /meille kameran. Valokuvaaminen kun on minusta niin ihanaa - vaikka ihan amatöörimeiningillä. Se riittää minulle.
Kaksi vuotta ja nyt jo olen saanut tätä kautta oudosta ihmisestä ystävän. Sekä niin paljon ihania blogituttavuuksia - ei hassumpi harrastus - vai mitä :)
Tänään on juhlittu syntymäpäiviäni - mikä ihana syy leipoa kakku ja saada rakkaita kylään <3
Ilman teitä siellä ruudun takana tämä olisi aika onttoa - joten nöyrä kiitos mukana kulkemisesta <3
Anne
Onko siitä oikeesti kaks vuotta jo! huhhuh!
VastaaPoistaMiten aika kuluukaan.
Voih, kauhia ikävä sua, viime vierailulla oli nii vähä aikaa.
Oisinpa ollut siellä teidän luona tänään.
Voi äidin rakas - niinpä <3
PoistaPitää meidän ryhtyä suunnittelemaan seuraavaa näkemista <3 Rakastan Sinua !
Ooooh, ihanan näköinen kakku, lurps... Onko tuo jokin erikoiskakku...tai siis...ööö...pavlova tms? Vieraat ovat ihania ♥ Uskon, että sinulla on ihana viikko takana, jota on mukava muistella vielä pitkään siellä kotisohvalla. Oikein leppoisaa torstaita Sinulle, Anne ♥
VastaaPoistaAi niin....ja onnea 2-vuotiaalle blogillesi ♥ Olen iloinen, että perustit sen aikanaan ♥
PoistaHyvää syntymäpäivää sinulle sekä blogillesi :-)
VastaaPoistaJoskakin syystä kone ei anna minun vastata teille henkilökohtaisesti - joten vastaan sitten yhteisesti tänne : Kiitos <3 ja ps. kakku on normi gluteeniton - kunnolla vain marjoja ja marengia - hvyin teki kauppansa :))
VastaaPoistaNiin antaa :) se juuri sitä - niin ja tuosta kuvasta ..minustakin se suorastaan hellyyttävä :) jalkojen omistaja oli loukannut jalkansa jalkapallossa - ja villasukat sekä hoitivat, että lämmittivät - vaikka vain toisessa jalassa :) siinä kipeässä :)
VastaaPoistaAnne suuri halaus täältä ja asianmukaiset herkut. <3 Upeat herkut ovat nuoret sinulle loihtineet. :)
VastaaPoistaArvaa vaan - pitää varmaa ostaa uudet farkut kun työt alkaa ;)
PoistaOnnea blogille ja blogin kirjoittajalle!
VastaaPoistakiitos kovasti !
PoistaOnnea blogille ja blogin kirjoittajalle!
VastaaPoistanam mitä kakkua! :)
VastaaPoistaMarenki ja mansikat ovat lyömätön pari :)
Poista