maanantai 23. kesäkuuta 2014

Tuntoja ja tunnelmia .. muutamia kuvia  kuluneilta päiviltä ...

























Kuvien mukana on monenlaisia tuntoja - kuva piknikiltä pihamökistämme - kun kaikki alkaa olla mökissä jo lähes valmista - sain ystäväni käymään ja hän yllätti rakkaimpani savustamalla siikoja - sitten istuimme kahteen naiseen pitkään saunassa ja ihmettelimme tätä elämän kummallisuutta - silloin en tiennyt, että isäni lähtö on vain muutaman tunnin päässä. 

Erilainen juhannus - ainoa joka erotti tavallisesta viikonlopusta oli täytekakku .. muuten päivät menivät levossa. . . ja rästitöiden kimpussa. Kiitos lasten avun <3

On niitä ollutkin ,,, kepeitä ja naurun täyttämiä juhannuksia - aina ei voi olla. 
Keskikesän juhla kuitenkin.

On ollut hyvä oppia tuntemaan itseään - ja toisia - on ollut hyvä tietää keihin voi nojata ja miten tärkeä oma perhe onkaan. Miten haavoittuvaisia me ihmiset olemmakaan. 

Miltä se tuntuu kun voi istua ystävän pöytään ja kokea, että minusta välitetään - että tässä minua ruokitaan - sydämellä ja ihan oikealla sapuskalla - aina ei ole muistanut syödä.

Seuraava kuva tuo vieläkin vedet silmiin - tämän hetken tarpeessa olin tässä myrskyn silmässä.


Miten hyvä olo tuleekaan niistä pitkistä puheluista ystävien kanssa ja siitä tunteesta ,että en ole yksin, että minulla on perheen ulkopuolellakin ihmisiä, jotka oikeasti välittävät ja joihin voin luottaa. Ihan suurimpia aarteita elämän polulla. 

Tähän kesään on tullut niin paljon uusia sävyjä ... toivon,että voimaksi ja opiksi kaikki. 
Toivon, että sitten kun tulee kepeämmät ajat, en unohda näitä aikoja. 
Miten yksi kesä voi kasvattaa monen vuoden verran ? 

Olin ajatellut,että minua ei bloggaaminen kiinnosta tänä kesänä - olin väärässä. Valokuvat ovat aina ollet minun "henkireikäni"  niin nytkin. Laadusta ei niinkään väliä - muistoista senkin edestä.




sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kylmä sunnuntai-aamu - viime viikon ilmat ovat kyllä sopineet meidän elämään - ei oikeastaan ole harmittaneet yhtään. Kesän päälle on laskeutunut harso ja sisällä on kummallinen tyhjyys. Tiedän, , , selitän vähän..

Olin juuri iloinnut rakkaimpani toipumisesta ja sen tuomat haasteet eivät enään niin pelota. Mennään päivä kerrallaan ja toivotaan ,että asiat menevät juuri kuten hyväksi on.

Vakavien sairastumisien kanssa on oltava kärsivällinen ja on turha kysyä liian aikaisin - miten ja miksi? - kuitenkin ilo oli palannut. En menettänyt häntä!

Huoli ei jättänyt rauhaan, joka koski isääni - olimme pelänneet jo kuluneen talven aikana, että milloin isän sydän ei enään jaksa. Sitten kun se puhelu tulee niin on ihan turta olo -  nytkö ?? miksi jo nyt tai miten juuri nyt ?? ja meidänhän piti tulla isää tapaamaan parin päivän päästä !!! - miten tärkeäksi tuleekaan se viimeinen puhelumme ja ne isän sanat: "kaikkea hyvää teille" ! ja se ilo, jonka  hän ilmaisee kun kuulee, että rakkaimpani on toipunut hyvin. Vitsailee jopa, että sittenpä he saavat istua sohvalla vierekkäin kaksi raihnaista !! - siihen ei ehditty. Vain kahden päivän päässä.

Nyt eletään tätä kylmää alkavaa viikkoa ja hautajaisten järjestely antaa lohtua. Perheen ja ystävien voima on ihmeellinen.
Seuraava arkiviikko tulee olemaan kiireinen - niin rakkaimpani asioiden kun äidin auttamisen suhteen. Se ei edes ahdista - paikallaanolo ahdistaa enemmän.

Sain postista ystävältäni ihanaa postia mistä löysin seuraavan : 

"Me kutsumme häntä, mutta hän ei käänny enää. Hän on matkalla lapsuutemme metsiin, sinisen kukan ja kultaisen kesän maahan. Siellä laulavat toisenlaiset linnut" - Sinikka Turkka-

Tämä muistuttaa minua lapsuuteni kesistä - sinne olen palannut kuluneella viikolla päivittäin.



torstai 12. kesäkuuta 2014

Sadepäivä

Sadepäivän ilta ...

tyhjensin kamerasta kuvia ja laitanpa niitä sitten tänne myös ...



  
Oppilaiden kukkaset kulkivat mukanani Ouluun ... en tahtonut jättää niitä tyhjään kotiin. 



Tämä maisema on tyttäreni makuuhuoneen ikkunasta - tuli tuijoteltua sitä aika sekavissa mietteissä loman alussa ... ! en varmasti koskaan unohda menneitä päiviä - eikä kait ole tarkoituskaan - mutta tärkeintä on mennä eteenpäin.


Mutta nyt tähän päivään ja onneksi jo hyviin tunnelmiin ...

Pitkästä aikaan sai leivottua jotain - oman pihan jättimäisistä raparpereista leivoin piirakan - mutta aina minä törmään tähän samaan ,,, en vain kertakaikkiaan pidä raparperista, en sitten missään muodossa.




ja vihdoinkin syreenit kukkivat ... näitä pensaita pihastamme löytyy monta, mutta vasta yksi kunnolla iso...kolme olen jo tänä kesänä istuttanut lisää ja vielä on suunnitelmissa muutama saada.








Tähän tekisi mieleni lisätä pikkuisen remonttijuttujakin ..sillä niitä on nyt meneillään, vaikka tekijät vaihtuivat ... mutta laitan niistä sitten ihan oman juttunsa. 

Tähän laitan vain tämän lempparini :

Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu; kesäyön onni omanani, kaskisavuun laaksot verhoutuu. En ma iloitse, en sure huokaa; mutta metsän tummuus mulle tuokaa. Puunto pilven,  johon päivä hukkuu, siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu. tuoksut vanamon ja varjot veen; niistä sydämeni laulun teen.  
- Eino Leino-

Näihin tunnelmiin ...












sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Sain haasteen ... olen huono näissä.. ja vielä huonompi haastamaa ketään eli kukin saa napata tästä ja osallistua jos tahtoo - juurikin näillä kysymyksillä :

1. Kuka, mitä ja missä ?

 Keski- ikäinen nainen ... työpaikka löytyy koululta ja koti maalta. Tällä hetkellä perheeseen kuuluu rakas mieheni ja hänen viehättävä tyttärensä. Omat lapseni ovat aikuisia ja matkan varrelta on mukaan tullut yksi lainalapsikin joka on vienyt sydämeni ja tehnyt minusta "mummun" ! ei mitään tekemistä geenien kanssa .. vain rakkauden.



2. Tavoitteet 10 vuoden päästä ? 

Tavoitteita ei ole ... liekö johtuu iästä. Toive/haave olisi ,että olisi terve ja tuleva eläke-ikä tuntuisi mielekkäältä - että rinnallani olisi rakas ihminen. ..ja ,että kaikki lapseni /lapsemme olisivat löytäneet oman paikkansa elämässään ja olisivat onnellisia. Kaikki olisi hyvin.
Elämä on niin haurasta ,että tuntuu jopa aralta pyytää noita kaikkia.





3. tv- ohjelma, joka tulisi palauttaa ruutuun ?

Haa - olisi kiva nähdä Peyton Place - katsoin sitä lapsena ja olisipa kiva nähdä miltä se nyt tuntuisi..ainakin erilaiselta  ;) Pieni Talo Preerialla olisi myös ihana - mutta kun joka jakson sai itkeä.. niin ehkä ei :) 


4. Parasta arjessa ?

KAIKKI - aamukahvi - perhe -  työ - villasukat ja ystävällinen hymy ...! Hyvä kirja ja päikkärit - puhdas pyykki ja linnun laulu - makea nauru - 

Tavallinen soljuva rento elämä - sopu itseni ja muiden kanssa.

Hernekin voi olla nenässä kunhan ei jää asumaan :)


5. Motto ?

 VÄHEMMÄN ON ENEMMÄN  -siinä se on - ja nyt en tarkoita vain tavaroita <3




lauantai 7. kesäkuuta 2014

Taivas ja helvetti mahtui yhteen viikkoon ...

Kysyin aamulla rakkaimmaltani ,että mitä hän on mieltä jos tänne blogiin kerron viikostamme vai tuntuuko se hänestä pahalta. Hän koki sen ihan hyvänä, joten...

Ihan tavallinen kouluaamu 30.5. - tai ei ihan -oli viimeinen koulupäivä -toiseksi viimeinen herätys  -  ennen lomaa.

Yksi puhelu ja kaikki muuttuu..

Rakkaimpani sai sairaskohtauksen koulunsa pihalla ja sen jälkeen tuli kiire ... !
Ja sitten  tuli hätä ja tuska. Aivoinfrakti, joka oli seurausta synnynäisestä rakenneviasta sydämessä (josta ei ole ennen tätä tiedetty) tiedetty vain on, että rakkaimpani suvussa moni on joutunut tätä sairautta katsomaan silmästä silmään.

Onneksi lähellä oli aina oikeaan aikaan auttavia ihmisiä ja mikä parasta sairaalan vieressä asuu tyttäreni, joten kesäloma alkoi kaupungissa - minulle oli helpompi olla siellä, lähellä rakkaintani. Kävin viikon aikana vain kaksi yötä kotona - jos ei lasketa sitä onnettomuusiltaa seurannut yötä, joka kertoi minulle, että seinät kaatuvat niskaan ellen äkkiä pääse pois. Kuinka iso apu olikaan ystävistä- lähellä ja kaukana, mieheni lapset - ja omat lapset,  <3 yhtäkkiä osat onkin toisinpäin- äitikin saa olla hetken heikko. Huomasin myös, että ihmisten myötätunto tuntui hyvältä. Vaikka huomasin myös sen ,että viihdyin omissa oloissani - en jaksanut kovasti jutella ,,, en läheskään niin paljon kuin olisi ollut mahdollista. Oman tyttären luona sain olla hiljaa. Asioita hoidin kaupungissa yksin - oli hyvä olla omissaoloissani kun tiesin että olen sitä vapaaehtoisesti.

Siellä sairaalan käytävillä näkee monenlaista - itkua, surua ja iloa. 
Mietin myös niitä ihmisiä, joilla ei ole kotona ketään - miten ja mihin he menevät toipumaan kun on aika lähteä sairaalasta...! 

Kun aloimme päästä jyvälle mistä kaikki oli johtunut ja ,että sille voidaankin tehdä jotain - helpotti heti. Tuli aika niistää nenä ja tuumailinkin itselleni, että "eteenpäin elävän mieli" ! 

Parasta kaikessa on se, etten menettänyt häntä. Parasta on se, että hän pystyy puhumaan normaalisti ( lioutushoito aloitettiin tarpeeksi ajoissa) , pää toimii, liikkumista tekee varovaiseksi silmissä olevat kaksoiskuvat - onneksi silmillä kuitenkin näkee jotenkin - nyt mennään apuvälinein eteenpäin ja kokoajan luotamme siihen ,ettei niitä loputtomiin tarvita. 

Minä olen opetellut pistämään ... enpä olisi uskonut, että tätäkin taitoa joudun käyttämään.

Meidän kesälomastamme tuli ihan erilainen loma kuin olimme suunnitelleet -  Yhtäkkiä silläkään ei ole väliä - on vain sillä ,että minulla on hänet. 

Miten pienestä se voikaan olla kiinni ,että kaikki muuttuu. Koen, että meidän perustuksia järisytettiin, mutta talo pysyi pystyssä. 
Rakkautta ei auta aliarvioida , ei nytkään, ei koskaan.
Se taitaa olla se kaikkein vahvin voima ja voimavara mikä meitä ihmisiä liikuttaa. 

Rakkaimpani oli saanut kohtausta edellisena päivänä ison lautakasan saunamme taakse oman pihan männyistä höylättynä - siellä ne makasi pressun alla maassa odottamassa kesälomaa .. !!!
Heti kun hän alkoi toipumaan huoli arkisiin asioihin palasi - laudat on saatava kuivumaan.  Poikani kuunteli kun rakkaimpani kertoi miten ne kuuluisi laittaa, että kuivuminen alkaisi - loppuun hän tuumasi, että " tai tee niinkuin parhaaksi näet" - ja samana iltana poikani jo rakensi laudoista tapulin ja kuivuminen saattoi alkaa !!!
Meidän tietämättämme kylän miehet olivat jo miettineet, että tekevät tapulin laudoille - ja olivat ihan ihmeissään kun se sitten olikin jo tehty. Poikani on tämmöinen - asiat tapahtuu. Ihan älyttömän iso asia oli myös kyläläisten tarjoama apu - sillä oli ihan yhtä suuri merkitys kuin itse teolla.





 Silloin kun olin kotona käymässä minulle tuli vahva tarve istuttaa riippahernepuu - ja muutenkin tehdä lapiohommia - kummallisesti se vain auttaa kun saa kroppansa väsymään -uni tulee paremmin ja pelot pysyy kauempana.




Tältä luonto näytti kun ajoimme illalla pihaan - kuin sadussa - mutta se, että sain rakkaimpani toipumaan kotiin oli enemmän kuin joulu-tai juhannus -se oli paratiisi.






Ei kuulunut kuin kuovin ääntä pellon takaa ja käen kukuntaa.

Sain kävelyttää rakastani ja tervehdimme kaikki pihan kukat ja pensaat, jotka olivat kasvaneet ja puhjenneet kukoistukseen hänen poissaollessaan.

Kuinka syvään sain monta kertaa huokaista ... hän oli vierelläni. Nyt kaikki on taas hyvin.
Tulevasta ei tiedetä, eikä jatkoista meille kerrota, sillä ei ole nyt väliä. Nyt on nyt.





Pitäkää huolta kaikista rakkaistanne <3