sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kesän viimeinen viikonloppu !

Markkinaviikonloppu - ja se tiesi meidän nuorille töitä ...









Mitäpä äiti voi muuta kuin olla pojastaan ylpeä - ja ihanasta miniästä <3 



Taivaalle lähti pimeän tullessa pari" äkäistä anoppia" - jouti mennäkin - toivotaan ,ettei minusta koskaan tulisi sellaista. 



Markkina-ilta päättyi kylän nuorisoseuran tansseihin - mutta se huvi jäi nuorten harteille - me olimme ihan valmiita unten maille tässä vaiheessa.



Aamu valkeni tänäänkin aurinkoisena ja lämpimänä ja ihan ekaksi oli pakko syödä loppuun Natalian markkinoille valmistaman sitruunapiirakan jämät - teki niin hyvin kauppansa,  että sekin mikä oli kotiin leivottu menikin myyntiin. Emme valita.






Riippukeinusta olen ehtinyt katsella poutapilviä - 



Opetin aikanaan lapsilleni, että ruualla ei saa leikkiä - tämähän ei silti ole sitä ;)

Olen kokenut mahtavia kuutamoiltoja - ja mahtavia kuutamoöitä - herännyt siihen kun kuu mollottaa suoraan sänkyyn- taianomaista. 





Antti Alatalon kahvelikoru oli myös markkinoilla - eikä pettänyt taaskaan - hieno kannanotto tähän pakolaiskeskusteluun ...




ja miten helppoa onkaan kun ...




aurinko ei enään riitä pihalle - siirrytään sinne minne se paistaa vielä - miten yksinkertaista.

Loppujen lopuksi ... moni asia on paljon helpompi kuin se ajatus, joka tekee siitä vaikeamman - eli me itse.

Ihanaa tulevaa viikkoa kaikille <3

torstai 27. elokuuta 2015

Pikainen piipahdus täällä ..





Pikainen piipahdus blogissa -  tiedättehän, että välillä on aikoja, että ei vain riitä tunnit - eikä asiat - mutta blogimaailma ei ole unohduksissa. 

Olen pyöräillyt ja kuvannut peltoja - en tiedä mikä minua niissä kiehtoo, mutta kiehtoo ja kovasti. Alimmainen kuvan on ottanut rakkaimpani pyynnöstäni tänä aamuna - pilvet vyöryivät ihmeellisen kiehtovana.
Luonto on kokoajan niin kaunis - kaikkina kellonaikoina. Tälläkin hetkellä kun piipahdin ennen koneelle istumista keittiössä niin ihailin kuuta ja usvaa pellon takana - mutta kameraa en nyt kaiva esille - sillä niitä kuvia on riittämiin. 

Viikonlopusta on tulossa vilkas - ja siitä tulee varmasti sitten tänne jotain - niin ja seuraavista viikoista muutenkin tai niiden jälkeen. Meillä nimittäin alkaa aika "ilman keittiötä" - se ei kovin ole tässä naurattanut, mutta näillä mennään.
Kosteusvahinko on syynä keittiöremppaan ja ensi viikolla alkaa keittiön lattian purku. 
Nyt pitää vain asennoitua niin, että onneksi ei ole joulunaika :D

Mukavaa tulevaa viikonloppua :) huomiselle onkin luvattu tännepäin rankkasadetta. Toivottavasti tokenee lauantaiksi - sillä meillä on kylällä markkinat ja se on kiva tapahtuma. Vesisadetta ei ole kutsuttu.






maanantai 24. elokuuta 2015

Arki - tylsääkö ?
















Miten paljon me voimmekaan vaikuttaa omilla asenteilla kaikkeen ?

Miksi maanantain pitää olla se tympein päivä - siksikö kun seuraavaan viikonloppuun on niin aikaa ?

 Miksi aina odotetaan jotain - miksi juurikin tässä ei voi olla se ihan paras hetki ? 

Pehmentääkö ne nämä helteet mielen - vai mistä se johtuu , että ero pyhään ja arkeen on niin hiuksenhieno - ?

Onko se ilmoista kiinni ? vai siitä, että kesällä odotimme niin näitä ilmoja ja nyt osataan arvostaa ? 

Sillä tiedän senkin, että vaikka aurinko paistaa kuinka lämpimästi ja tuuli heiluttaa heiniä lempeästi - ei se auta yhtään kun on huolta ja surua. 

Olipa miten oli - kyllä nyt on ollut aihetta nauttia. 
Pian on syksy - talvi ja joulu - tänään joku sanoi töissä, että tasan 4 kuukautta jouluun - näin se menee- elämän juoksu.










sunnuntai 23. elokuuta 2015













Viikonloppu vilahti ohi - toisaalta tuntui hyvässä mielessä pitkältäkin - ihan kuin pieni loma - johtui varmaan tästä ihanasta lämmöstä.

Olen kuunnellut kiikussa kun mehiläiset surisevat - kukko kiekuu naapurissa ja kurjet riitelevät - tai mistä minä tiedän mikä niillä oli, mutta jotain oli. Ensin kauheaa rähinää ja sitten huutoa pellolta toiselle - jonkin ajan kulutta toinen niistä sitten antoi periksi ja suvaitsi laskeutua samalle pellolle. Näitten touhuja jaksaisin kuunnella ja seurata vaikka kuinka. 

Viikonlopun lopetimme käymällä elokuvissa - elämältä kaiken sain - kuva ei ollut mieleeni. Siinä oli pieniä kivoja juttuja, mutta kaikkiaan se jäi minulle vähän sellaiseksi sekavaksi, ei uskottavaksi ja hyvin edeltä arvattava. Jotenkin kökkö - vaikka siinä oli hyviä näyttelijöitä. Niin .- ja ihan mieletön talo missä se oli kuvattu...samoin se, että oli kuvattu Naantalissa antoi minulle lisäarvoa. Naantali kun on mielestäni niin kaunis.

Lupaa epävakaista tulevalle viikolle - voih - kyllä olisi vielä kelit kelvanneet :)

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille !






lauantai 22. elokuuta 2015

Aika - mihin se vilahtaa ??


















Viime aikoina olen miettinyt AIKAA- mihin se menee - mitä tulee ? miten se meneekin niin nopeaa? vai kuvittelenko vain ?

Miten yhtäkkiä kaikki ympärillä ovat niin nuoria ja minä se  vanhin -  työpaikalla ja vapaalla ?!

Töissä se tosiasia on tullut vastaan jo aikoja sitten - eikä siinä ole mitään, mikä haittaisi. Nuoret ihmiset ovat niin energisiä ja täynnä tarmoa  - siinä ei ole mitään moittimista. Minulla on ikäni ja kokemukseni ja nämä kun yhdistää - se on aika hyvä paketti.

Tänään istuin kampaajalla ja huomaan ,että tämä nuori, niin taitava nuori nainen on nuorempi kuin minun kuopukseni - apua - näin se menee. 

Pakostakin se laittaa realiteetit kohdilleen - elämä on. 

En vain tahdo, että aika menisi niin lujaa - ei ole kiire vanhuuteen.

Jos minulta nyt kysyttäisiin :  että mikä olisi se toive, jonka tahtoisin toteutuvan tänään ..tiedän tasan varmasti mikä olisi vastaus : tahtoisin edes yhden päivän kun lapseni olivat pieniä ... kun ne mahtuivat syliini.. että maksaisin vaikka mitä jos saisin sen. Se tuntuu ihan kipuna kun ajattelee, että mihin se aika meni - ja , että ymmärsinkö silloin kuinka arvokasta aikaa elin. Ehkä en.

Miten iloinen olenkaan siitä kuinka hyvät välit /läheiset ovat lapsiini tänä päivänä. Kait se jostakin kertoo ?

Toinen asia, johon törmäsin tänään oli ilkeys ! 

Tyttäreni on kirjoittanu vuosia jo blogia "tuuli kulkee missä tahtoo"  - blogi on avoin ja minun mielestäni ihana - tosin äitinä en voisi muuta ajatellakaan.

Hänen blogissaan on toistuvasti tullut "ehkä samalta " tyypiltä ilkeilyä - ihan totta- sen saa estettyä -mutta mietin ,että miksi ja mistä se kertoo ??

Tyttäreni ei  näistä ottanut stressiä - nauroi lähinnä. Onneksi !!!

En ottanut minäkään - mietin vain, että miksi ? Ajattelen itse, että mikä olisi omassa elämässä niin pielessä, että lähtisi ilkeilemään tuolla tavalla ?! ilkeilemään millään tavalla ?! saako oikeasti terve ihminen mitään nautintoa siitä, että loukkaa toista ?! en usko. Minusta hyvä kasvattaa hyvää - ja rakkaus kasvattaa rakkautta.

Oletteko te törmänneet ilkeilyyn blogeissa ?