torstai 25. kesäkuuta 2015

Muutama ajatus blogeista .... !









Ei ole kovin pitkä aika taaksepäin kun blogimaailma oli aivan outo - ja nyt se kuuluu elämääni - tiiviisti ja vähemmän  tiivisti. Blogin perustamisen tarkoitus oli jakaa muutama ajatus ja valokuvia - ajatukset ovat olleet välillä vain muutama heikko lause sinne tai tänne ja välillä sitten enemmän.. ei kovin paljon kuitenkaan. Enemmän kuvia ja fiiliksiä.

Mutta jos minulle olisi joku etukäteen kertonut, että tulen törmäämään täällä ihaniin tyyppeihin, joiden maailmaa pääsen heidän määrittelemällään tavalla kurkistelemaan ja jakamaan vielä muutamia ajatuksiakin ... ja, että heistä tulee sitä kautta "tuttuja".. miten ihanaa. Rikkautta laillansa.

Sitä en silti olisi ikinä uskonut, että tätä kautta voi ystävystyä ihmiseen, jota ei ole koskaan nähnyt , mutta jonka kanssa on päässyt jakamaan elämäänsä ja miten tutulta voi tuntematonkin tuntua. Ihan kuin nuorena kun oli kirjeenvaihtokaveri - nykyään vain kaikki käy niin nopeaa ja ei tarvitse päiviä laskea kirjeisiin .... tai saati kun näkee ystävänsä kuvan. Silti samoja tunteita.
Ja aivan varmasti tulee vielä se päivä, että näemme ihan oikeasti toisemme. 

Uskon, että teilläkin on näitä kokemuksia ? 

Senkin olen elämäni aikana oppinut, että kun annat itsestäsi niin varmasti tulee takaisin - ja monesti vielä enemmän <3 






14 kommenttia:

  1. Ihana postaus♥
    Ei sitä varmasti kukaan tiedä, kun blogia perustaa, miten se tulee elämään mukana...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - sinä olet muuten ensimmäinen joka kommentoi blogiani <3

      Poista
  2. Totta!!

    Mulla on nykyäänkin "kirjekavereita", eli sähköpostikavereita, ja olen heidät saanut elämääni nimenomaan blogini kautta!! Koskaan ei ole oikeesti tavattu, mutta toivottavasti tavataan vielä joskus, niin ihania ihmisiä nämä minun blogiystävät on!

    On aivan selvä, että blogien tai muuten vaan tämän "some-elämän" kautta voi saada kavereita, tuttuja, jopa tosi hyviä ystäviä. Ja on ihana tunne, kun joku kirjoittaa blogin sähköpostiin ja kertoo, miten tuntee monesta asiasta niin samalla lailla ja on ehkä vaikka saanut blogistani tsemppiä ja iloa.

    Meillä täällä suunnalla toimii myös sellanen bloggaajaporukka, tavataan noin kerran kuussa jonkun luona tai vaikka kahvilassa. Ketään en aiemmin tuntenut, ja miten mahtavalta se oma jengi nyt tuntuukaan ja koko ajan tutummiksi tullaan. Näitä vastaavia alueellisia bloggariporukoita tuntuu olevan ympäri Suomea.

    VastaaPoista
  3. Ihan saman olen kokenut kuin sinä. Blogimaailma on ollut minulle lämmin, kannustava, ilahduttava, huvittava, inspiroiva, energisoiva - niin monin tavoin antava. Haastavakin välillä, mikä on hyvä! Paljon olen oppinut. Nämä ihmisethän sen tekevät <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nimenomaan tuo on myös niin totta - tuo inspiroiva. Kaiken muun lisäksi.

      Poista
  4. Juuri noin kuten kirjoitit.Bloggaaminen on monipuolista ja yllätyksellistä.Ihanat,samanhenkiset ihmiset sen tekee <3

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. <3 huomaat, etten osaa tehdä tuota kaunista sydäntä :))) mutta kelpaa varmaan tuo toinenkin - opin vielä ;)

      Poista
  6. Kyllä niin naulan kantaan osui kirjoituksesi. Samoja tuntemuksia on minullakin. Ja kuten sinä minun postaukseeni kommentoit, niin melkein sanasta sanaan olivat asiat joita emme koskaan ole tehneet :) Aika uskomaton juttu!

    VastaaPoista
  7. Mun vastauksen jo tiedätkin :). Ihan samanlaiset on kokemukset ja siitä olen kyllä tosi kiitollinen, että lukijoikseni olen saanut niin ihania ihmisiä, joiden kanssa vuorovaikutus on ihan todellista <3

    VastaaPoista