lauantai 6. kesäkuuta 2015

Lauantai !






Ihan ehdottomasti juurikin tämän sävyiset kukat taitavat olla lemppareitani ! 





Tänään koivut ovat saaneet osakseen nuorennusleikkauksia - pihassa on vanhoja koivuja, joista ei olla vielä valmiita luopumaan.



 Voikukkia -  en ollenkaan ymmärrä vihaa niitä kohtaan <3 



Olen aiemmin maininnutkin, että meillä on kesämökki pihassamme - tänään sen siivosin ja kuuntelin tuulta ja sadetta terassilla ... ensi yön olemme siellä. 



 Ja tietysti tahdoin kukkia pöydälle ja tästä näkee, että silitys on jäänyt välistä ;) Ei haittaa. Ainakaan nyt.













Huomenna olisi tarkoitus ottaa muutama kuva lisää mökistä - meillä on siellä vanha pöytä ja tuolit, joihin laitoimme uudet päälliset - siinä kun niitä laiteltiin tuumasin rakkaimmalleni "milloin olet laittanut lämmöt mökkiin ? (patteri) "arvasitko ,että minun tekisi mieleni ensi yö nukkua täällä"?

Hän katsoi minua ihmeissään ja totesi, että hän ei ole koskenutkaan patteriin koko keväänä. Ilmat ovat olleet kylmiä ja siksi ajatus mökistä ei ole kiehtonut.

Tänään oli vähän lämpimämpi, vaikka pilvinen ja siksi innostuinkin siivoamaan mökkiä kesäteloille.

Menin mökkiin ja ilahduin kuinka kiva lämpö siellä otti minut vastaan - patteri oli päällä ja mökissä oli kiva touhuta. Kokoajan kuvittelin, että rakkaimpani on ennakoinut. Hän puolestaan ajatteli, että minä olen sen tehnyt.

Istuimme hetken aikaa aika pöllästyneenä ja mietimme, että näinkö se muisti jo pettää.

Mökin on omin voimin tehnyt rakkaimpani edesmennyt isä viimeisinä vuosinaan. 

Pelleilin, että" isä Anttiko täällä on käynyt "??? johon rakkaimpani tuumasi : " Olisi ihan hänen tapaistaan - huolehtia ! "

Enään kumpikaan ei tätä asiaa pohtinut - olipa miten oli - mökki on lämmin ja siellä on hyvä olla.

Ihanaa lauantaita teille <3




8 kommenttia:

  1. Näistä kuvista välittyy ihanasti Suomen kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) vaikka samalla vähän tympii nämä kovat tuulet ja sateet - tulisi edes yksi kunnolla lämmin päivä :) Juhannusta odotellen - ja sinne kauniit kelit.

      Poista
  2. Anne ihanasti kirjoitettu, "onko rakas ennakoinut" mitenhän tämä asia lopulta on mennyt. Sitä kun lukee jo toisen ajatuksia ja itsekin toimii automaattina. :)

    Upeita kuvia, ihanaa kun on kukat ja vehreää.

    Aurinkoa sunnuntaihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä- tämä jää arvoitukseksi :) kumpikaan ei muista patteriin koskeneen - ehkä sittenkin Antti - isä ;) elämä on niin paljon ihmeitä täynnä, että koskaan ei voi tietää. Muistikin välillä pätkii - joten :D ps. Täällä sataa ja tuulee - yllätys, yllätys - pitää varmaan kaivaa mielen sopukoista kaikki kivat jutut mistä nauttii syksyllä - niin pääsee tunnelmaan. Mukavaa sunnuntaita sinne myös <3

      Poista
  3. Oooh, näissä kuvissa silmä lepää. Ihanaa maaseudun tunnelmaa!

    Mukava tuo tarina mökin lämmöistä, tuli hyvä mieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä me taidetaan mökkiin hipsiä ensi yöksikin... tänään on päivä mennyt tiiviisti sisätiloissa - takassa tuli ja villasukat jalassa !!! Suomen suvi antaa nyt kylmää ja tuulista kyytiä. Huomiselle luvattu aurinkoa - taitaa olla koko maahan :)

      Poista
  4. Olipa miten vaan patterin päälle pistämisen kanssa, niin lämpöinen oli ajatus sen takana. Ihanaa varmasti päästä talven jälkeen yöpymään mökillä, vaikka säät ovatkin olleet kovin vaihtelevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juuri näin :D ajatus on ollut joka tapuksessa lämmin <3

      Poista