Onko kenelläkään kokemusta oikeasta hiljaisuuden retriitistä- siis kun ihan vartavasten mennään olemaan hiljaa - porukalla. Minua on se joskus kiehtonut, mutta ei enään. Silloin kun lapset olivat pieniä - se olisi ollut tervetullutta vaihtelua.
Joka kesä rakkaimmallani on miesporukan kanssa perinteinen reissu - nyt kohteena oli Salla ja isien sotamuistot. Reissulla on aina teemansa ja varmasti ihan parasta on se yhdessäolo. Talvi kiireineen ja velvollisuuksineen vie jokaista.
Tämä antaa minulle omat vapaapäivät - ja tänä vuonna oli jopa perheen kuopuskin kesätyönsä vuoksi kotoa pois... eli olin ihan yksin ke aamusta tähän perjantai - iltaan.
Heitin rakkaimpani aikaisin aamulla junalle ja lähdin tyhjään taloon.
Miten sitten kävikään ?
Ensimmäinen päivä meni ihan haahuillessa - parasta antia oli se, että sain keskeneräiset kirjat luetuksi loppuun - oli paljon helpompi pyyhkiä pölyt yöpöydältä. Enpä sitten juuri muuta tehnytkään muuta kun kuvasin pilviä ja ihmettelin myrskyä. Minulla oli ihan valju olo.
Minulla joka olen aina nauttinut yksinolosta - mistäs nyt tuulee ??
Kamala ikävä rakastani. Samalla nautin siitä ,että tiedän hänen nauttivan.
Kävin leikkaamassa ruohon äidiltäni ja muutamilla asioilla seuraavana päivänä. Valju olo oli jo poissa - tiesin ,että rakkaimpani tulee huomenna ja aloin nauttia rauhasta.
Ymmärsin hiukan paremmin niitä joilla ei ole ketään jota odottaa.
Jotenkin liikuttavaa - äidin vanha mekko hänen makuuhuoneessaan. Äiditkin ovat olleet joskus lapsia. Kummallista !!!
Punainen taivas heijastui jopa sisätiloihin - harmi kun sitä ei saanut kameralle.
Tänään juttelin ystävän kanssa puhelimessa kun huomasin ihmeellisen linnun - tai siis minulle ihmeellisen, koska en tunne lajia ... valitan, että kuva on näin kaukaa - en ehtinnyt vaihtaa kameran putkea.
Tuollainen pieni punarintainen - ei tuo kyllä punatulkku ole - sen verran minäkin uskon linnuista tietäväni. Osaako kukaan sanoa mikä ??
Kesäkukkia olen laitellut - ulkona on vietävän kylmä, mutta kaunista kun aurinko paistaa. Terassin suojassa tosin kelpasi tänään olla tovi palelematta !
Ja tavoista poiketen tein pitsaa !!!
Onpahan matkalaisellekin syötävää kun kotiutuu.
Posti toi ystävän lähettämän kortin - tunnette varmaan pariskunnan ? Sibelius on yksi suoksikeistani.
Tänään olen iloinnut siitä, että aurinko paistaa ja siitä ,että viikonlopun tullessa koko perhe on koossa. Tänä kesänä on toiveita siitäkin, että kaikki läheltä ja kaukaa ovat vihdoin yhdessä. Eikö siinä ole aihetta iloon - ei ole enään valju olo !
Pian lähden junalle <3
Mä olen kerran ollut hiljaisuuden retriitissä. Se oli sellanen hengellinen, en tiiä onko niitä muitakin. Minusta se oli ihan outoa, en varsinaisesti viihtynyt. Ihan tyhmää olla vaan yksin omassa huoneessa ja lukea kirjaa. Ja välillä käytiin syömässä ja oltiin puhumatta. Ihan sama vaikka olis kotona ollut itsekseen - kotona saa sentään tehdä mitä huvittaa milloin huvittaa, ei ole kiinni toisten aikatauluista. Ja jos sit alkaakin puhututtaa, voi just vaikka soittaa jollekin.
VastaaPoistaMinä viihdyn oikein hyvin yksikseni kotona, en kyllä varmasti enää koskaan mene johonkin tilaisuuteen olemaan yksin hiljaa.. (ja vielä maksamaan sellasesta...) Eli en henkistynyt retriitissä, lähinnä vaan tylsistyin... minusta se koko touhu oli jotenkin niin tekopyhää, vaikka kaippa se jollekin sopii. Minä olen sellanen sosiaalinen hölöpölö, ennemminkin olisin kaivannut juttuseuraa, vaikka varmaankin menin sinne ajatuksella, että ah ihana rauha... olin nimittäin silloin kotiäitinä neljän pienen lapsen kanssa.
No jopas - ei kuulosta ollenkaan hyvältä. Itse tiedän, että kaikki hengelliset kiertäisin kaukaa - se ois jo ensimmäinen askel :D ja taitaa olla ihan parasta se kotimöllötys :)) Tuo tekopyhä kuulosti niin siltä mitä olen näistä kuullut. Tekemällä tehty. Tosin näistä voi olla ihan eri kokemus jollakin toisella. Kävin katsomassa kivaa blogiasi - kirjoitat hyvin.
PoistaHei Anne. Muakin aina välillä :) kiinnostaa kovasti nuo hiljaisuuden retriitit. Mutta olen ajatellut,että vähän vastaavaan kokemukseen pääsee esim.mökkeilessä yksin tai luonnossa oleilemalla.Saas nähdä tuleeko koskaan käytyä..Ja kun luki Helin kokemuksen,niin ei lisännyt intoa asiaan..Tuollaistahan se voisi olla.
VastaaPoistaViihdyn kyllä huippuhyvin yksin ja otan omaa aikaa ihan päivittäin.Tänään teen pyörälenkin yksin ja olenkin just nyt lähdössä :) Aurinkoista päivää sinne!
Kyllä minäkin ne omat hetkeni aina otan ja niistä kiinni pidän :) mutta kyllä se vain on ihanaa kun talossa on taas väkeä :) Mukavaa pyöräilyä sinulle ja kivaa viikonloppua.
PoistaRetriitistä ei ole kokemusta, mutta viihdyn hyvin yksin kotona. Suorastaan tarvitsen yksinoloa ellen nyt ihan päivittäin niin ainakin kerran viikossa.
VastaaPoistaMinua onkin huvittanut meidän perheen arkitapa - kun on ruokailu ohi ja keittiö siivottu niin jokainen vetäytyy koloihinsa - sieltä sitten pikkuhiljaan kömmitään muiden pariin :)
PoistaEipä ole minullakaan kokemusta retriitistä. Meillä kun lapset ovat jo pois kotoa kauan sitten, niin saan kyllä olla ihan tarpeeksi itsekseni, niin etten enempää hiljaisuutta ja omaa rauhaa kaipaakaan. Toisin on tietysti pienten lasten perheissä.
VastaaPoistaPari päivää menee kyllä yksinkin, mutta sitten kaipaa jo muiden seuraa. Onneksi tuntuu, että minulla nuo molemmat ovat aika tasapainossa.
Kyllä meilläkin sitä balanssia löytyy kun kyseessä uusperhe. Huomaan vain ,että miehestäni en ois erossa yhtään vaikka molemmat touhutaankin kotona omiamme - tosin olen silti sitä mieltä, että välillä on hyvä käydä tuulettumassa :)
PoistaIhana postaus♥ Minäkin viihdyn yksin...mutta ilman rakastani en haluaisi olla. Vaikeaa oli, kun oli viikon sairaalassa.
VastaaPoistaYksinolo on välillä kyllä luksusta..:) Upeita kuvia!
Varsinkin kun toinen on sairaalassa niin ikävä on vielä kovempi. Minä koin sen viime kesänä - ehkä se hitsas meitä vielä tiukemmin yhteen - kun ehti menettämistä säikähtää. Sinä tiedät kyllä mitä on huoli ja sairauden varjo - puhutaan isoista asioista. Toinen ärsyttävimmilläänkin tuntuu niin rakkaalta :)
Poista...ai niin...se ratriitti...itsellä ei kokemusta, mutta ystävä oli pari vuotta sitten. Sanoi, että ihan hyvä oli olla, mutta ei heti kaipaa uudestaa..:)
VastaaPoistaKyllä minä en kans lähtis - se oli niitä pientenlasten äitien haaveita kun tuntui, että ei vessankaan pääse rauhassa :D Ne ajat ovat ohi ja retriitit voi pitää kotonaan - tai metsälenkillä :)
PoistaRakastan hiljaisuutta mutta en pakolla, eli retriitti ei olisi minua varten. Luulen että pää kohisisi kovempaa kuin koskaan.
VastaaPoistaOlen viettänyt viikon lomia, niin että mies lasten kanssa mökillä ja mies sitten taasen menee omalle lomalle Norjaan kalastamaan. Käy kuin sinulle, haahuilua, ikävää ja syyllisyyttä. Masennusta ja iloa, lopulta aivoissa on tilaa ja olo mielettömän levännyt ja hih jopa viimeisinä päivinä on valtava ikävä, mutta jopa haikeaa luopuaa hiljaisuudesta ja siitä ettei sottua yksi ihminen tee laisinkaan. :)
Ihanaa viikonloppua <3
:) kyllähän me ihmiset sellaisia taidetaan olla, että ihan parasta on läheisten läheisyys - ja välillä voivat olla vähän poiskin - kun vain hetken verran :)
PoistaMun on myös ollut aiemmin vaikea nauttia kotona yksinolosta. Nykyisin osaan jo vähän paremmin. Viikon päästä taas tiedossa yksin oloa. Mä kyllä tuppaan järjestämään itselleni kaikenlaista ohjelmaa yksinolon ajaksi.Ehkä sekin kertoo siitä ettei oikein vielä täysin osaa nauttia yksinolosta.
VastaaPoistaMinulla näyttää olevankin toisin päin - nuorena nautin enemmän :)
Poista