sunnuntai 23. elokuuta 2015













Viikonloppu vilahti ohi - toisaalta tuntui hyvässä mielessä pitkältäkin - ihan kuin pieni loma - johtui varmaan tästä ihanasta lämmöstä.

Olen kuunnellut kiikussa kun mehiläiset surisevat - kukko kiekuu naapurissa ja kurjet riitelevät - tai mistä minä tiedän mikä niillä oli, mutta jotain oli. Ensin kauheaa rähinää ja sitten huutoa pellolta toiselle - jonkin ajan kulutta toinen niistä sitten antoi periksi ja suvaitsi laskeutua samalle pellolle. Näitten touhuja jaksaisin kuunnella ja seurata vaikka kuinka. 

Viikonlopun lopetimme käymällä elokuvissa - elämältä kaiken sain - kuva ei ollut mieleeni. Siinä oli pieniä kivoja juttuja, mutta kaikkiaan se jäi minulle vähän sellaiseksi sekavaksi, ei uskottavaksi ja hyvin edeltä arvattava. Jotenkin kökkö - vaikka siinä oli hyviä näyttelijöitä. Niin .- ja ihan mieletön talo missä se oli kuvattu...samoin se, että oli kuvattu Naantalissa antoi minulle lisäarvoa. Naantali kun on mielestäni niin kaunis.

Lupaa epävakaista tulevalle viikolle - voih - kyllä olisi vielä kelit kelvanneet :)

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille !






15 kommenttia:

  1. Ihanan kodikkaalta näyttävät nuo katonreunaan asennetut pikkuvalot hämärässä :-)
    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pihasauna :) Hyvää alkanutta viikoa sinulle myös :)

      Poista
  2. Onpa taas tunnelmallisia kuvia.
    Luin just tuon leffan arvostelun Vasabladetista ja ajattelin mennä katsomaan, jos vaikka niitä sadepäiviä sitten tulee. Minullekin ois kyllä lämpö vielä kelvannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tulevan viikonlopun yli sais helteet kestää :) Kyllä tästä lämmöstä on niin hullaantunut - ja kun se vielä sattuu tähän ihanaan elokuun aikaan.

      Poista
  3. Talonne ja pihanne on kyllä kaunis! Ja nuo valot!
    Olin ajatellut, että voisi tuon elokuvan käydä katsomassa, mutta enpä taidakkaan. Ja ei mene kauaa, kun voi sen televisiosta katsoa..ja vaihtaa kanavaa jos ei tykkää..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) niinpä ...ja kiitos - minustakin nuo valot on söpöt -juurikin tuossa antavat jopa valoa kivasti saunaan - tosin sielläkin meillä aina on kynttilälyhdyt- saunominen on niin suuri nautinto. Saunomisen välissä on aivan ihana istua kiikussa pellon reunalla ja katsella kun sumu nousee.

      Poista
  4. Voi että miten ihania tunnelmakuvia <3. Sait jopa tiskaamisen näyttämään houkuttelevalta :D.

    Meidän paikallislehdessä oli kyseisestä elokuvasta kirjoitettu arvostelu muistaakseni otsikolla "Väkisin tehty". Tai jotain sinnepäin. Mutta toisaalta, en edes muista, milloin olisin viimeksi käynyt elokuvissa, joten jää väliin tämäkin. Paitsi jos/kun telkkariin ilmestyy niinkuin Irmastiinakin tuossa kirjoitti.

    Lämpö kelpais täälläkin. Ja valo. Tosin sisällä on kotona kaikki ihan rempallaan, kun ei malta pysyä pois ulkoa niinkauan kuin kelit on näin hulppeita.

    Mukavaa tätä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo väkisin tehty on hyvin osuva. Katsoin viime keväänä elokuvan Armi Ratiasta ja se kyllä oli mielestäni tosi hyvä - tämä ei sitten yllä sinne ollenkaan. Meille on tulossa iso keittiöremppa ja tiskaaminen on nyt pakon sanelemaa - kun ei viitsi tuoda korjattua konetta keittiöön joka kohta förbi jonkin viikon ajan - kirjoittelen siitä sitten ihan oman jutun. Minusta on oikeastaan ollut ihan kiva tiskata käsin - ehkä siksi, että tiedän sen olevan väliaikaista.Ps. ihan sama sisätöissä ..nyt ei kannata olla sisällä kuin se mikä on pakko - eli töissä :) Mukavaa viikkoa sinulle myös - toivotaan ,että helteet viipyisivät.

      Poista
  5. Niin ihania ja tunnelmallisia kuvia jälleen kerran. Kuvista huokuu ihana kodikas tunnelma monella eri tapaa ♥

    VastaaPoista
  6. Kurjaa ettei leffa ollut hyvä, kun sinne leffanpenkille asti raahautuu! Kodikas tuo iltakuva, niin kivat valot roikkuu katosta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatti kuitenkin katsoa - eli suosittelen. Ei vain ollut minun makuuni...siinä oli omat juttunsa. Minulla kun on tapana lähteä kesken kuvista jos on aivan p...a -en lähtenyt :D

      Poista
  7. Mukavaa viikkoa :) Vielä on hellettä riittänyt tänään, mutta niin myös minä olen ymmärtänyt, että kohta se loppuu! Yhyyyy.... ;) Voi kun teillä on muuten ihana tuo riippumatto ja tosi kivoja kuvia muutenkin <3

    VastaaPoista
  8. Mukavaa viikkoa :) Vielä on hellettä riittänyt tänään, mutta niin myös minä olen ymmärtänyt, että kohta se loppuu! Yhyyyy.... ;) Voi kun teillä on muuten ihana tuo riippumatto ja tosi kivoja kuvia muutenkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 7 euroa lidlistä :) ja on kyllä niin kiva- tirsat otin siellä tänäänkin töiden jälkeen :)) valitettavasti taitaa loppua pian nämä ihanuudet..nyyh-sanon minäkin.

      Poista