sunnuntai 24. toukokuuta 2015

"Huh hellettä" sanoi jänis pakkasella - tai jotain sinne päin ..!








Lauantaille oli luvattu sadetta reippaasti, mutta enpä osannut kuvitellakaan minkämoinen myrsky sieltä tuli. Onneksi meidän pihapiirissä kyytiä sai vain aita (onneksi jo vanha ja sen vuoksi olikin tämän kesän "poistolistalla" ! Puutarhakalusteet lentelivät ryminällä (ja ne on kuitenkin puuta ja kohtalaisen painavia) . Uutissa sitten kuultiin, että Halpa-Halli oli menettänyt kattopeltinsä -joten pientä oli kuitenkin nämä meidän pihan puhurit ! 

Sähköt kävivät hetken poissa , mutta onneksi ei pitkiä aikoja.

Hetken aikaa oli pala kurkussa kun pihan männyt huojuivat uhkaavasti, mutta juuret pitivät ne tiukasti maassa - onneksi. Se olisikin ryminää kun talon päälle tulisivat. 
Roskia ja oksia sai kerätä pihalta ihan kiitettävästi. Minä en nyt oikein ymmärrä, että mikä se tämmöinen kevätmyrsky on ?! En muista kovin monta - liekö yhtään.

Illalla pihasaunassa oli kyllä kiva kuunnella tuulen ujellusta kun pahin oli jo ohi.





Onko teille hortoilu tuttua ? Minä olen aloittelija ,mutta innostunut. 
Suosittelen tätä Raija ja Jouko Kivimäen kirjaa ,jos on epävarmuutta - ainakin minusta kirja on varsinainen tietopaketti - vaikka tänä päivänä kyllä netistä saa hyvin vastauksia.

Alimman kuvan takana olevat voikukan lehdet olivat väärä valinta - en suosittele ja kun luin tarkemmin kirjaa niin siellähän se sanottiinkin. Ei näin sahalaitaista vaan sileälaitaista !!!

Perheen kuopus on kiitettävästi pitänyt viikonloppuna meidät voikukissa - juurikin niissä oikeissa sileälaitaisissa. Me syödään ja juodaan (Smoothiena) paljon kaikkea vihreää ja nyt se vasta herkkua on kun voi pihalta poimia. Kunhan katsoo paikan tarkkaan.


Viikonloppuun on kuulunut paljon puuhaa - mutta kelit eivät ole kohdillaan. Vaikka aurinko onkin tänään näyttäytynyt, niin tuuli on kylmä. 

Nyt jaksan luottaa siihen, että viikolla saamme vihdoinkin lämmintä - vai saammekohan. Minulla on tänään ollut vielä talvihaalari päällä ...!

Vielä viikko ja sitten alkaa loma - ja tulee kesä <3 Toivon näin.

Voimia kaikille niille, jotka järjestävät juhlia tulevalle viikonlopulle - me päästään valmiille.

Iloa alkavaan viikkoon !





12 kommenttia:

  1. Huih, miten synkkä taivas ja mikä ilma heti perään. Onneksi ei käynyt mitään pahempaa!

    Hortoilu ei ole tuttua, mutta viikolla siitä juuri jotain lueskelin ja ajattelin, että voisipas tuota vaikka kokeilla. Sen verran kiinnostavalta vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloita nokkosesta ja voikukasta ;) onnistuu varmasti. Sanovat, varsinkin nokkosta terveyden tukipilariksi :) se laittaa tykkäämään :) ! Kyllä minulla jo pinnaa kiristää nämä kylmät ja koleat tuulet - mutta yritän ajatella, että ei se loputtomiin kestä...!

      Poista
  2. No huhhuh mitä myrskyjä siellä. Täällä on siihen nähden päästy vähällä, kun ei ole tarvinnut muuta kuin keräillä tuulen riepottelemat kesäkukat ja puutarhakalusteet takaisin omalle tontille. Isoja puita ei enää talon nurkalla onneksi ole. Tuli kaadettua ne varmaan kreivin aikaan ennen näiden jokavuotisten myrskytuulien alkamista. Olivat ihan lahoja sisältä ja varmaa on, että joku niistä olis päätynyt suoraan katolle.

    Hortoilu vaikuttaa todellakin kivalta. Mutta tarvii ensin kerätä lisää tietoa ja varmuutta ennenkuin uskallan itse kokeilla. Nyt on kiva seurailla sivusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin varman päälle tässä pelaan - en uskalla suuhuni laittaa mitään mikä askarruttaa. Aivan upeaa olisi mennä kurssille, mutta ainakaan nyt en tiedä meilläpäin sellaisia olevan. Meillä on isoja mäntyjä ja koivuja - minulta jos kysyttäis niin saisivat lähteä ;)

      Poista
  3. Täälläkin myrskysi ja sitten yhtäkkiä tyyntyi ja aurinko tuli esiin. Mutta tuli sitten puuhailtua sisällä koko päivän, kun ulosmeno ei houkuttanut.
    Hortoilu kiinnostaa ja kovasti, mutta ainoat vihreät, mitä olen tähän asti saanut hyödynnettyä ovat nokkoset ja vadelman lehdet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voikukka on kätevä - minä en ole kokeillut vadelmanlehtiä - pitääpä ottaa kesällä :) niitä riittää omassa pihassa. Me ollaan oltu tänään koko päivä pihalla - jos ei pieniä piipahduksia sisälle lasketa - kylmä tuuli on - mutta hommat tehtävä kun arkikiire ja viikonloppuna päättäjäis/ylioppilasjuhlia...ei tässä oikein kesäfiilistä ole kun kokoajan palelee. Pitää kovasti vain kaivaa positiivisuutta kehiin - vaikka nenä ,korvat ja näpit ihan jäässä.

      Poista
  4. Täälläkin tuuli riepotteli, mutta myrskysi asti ei ennättänyt, kun siirtyi sisämaahan...:)
    Olen joskus saanut lahjaksi pullon voikukista tehtyä viiniä ja se oli todella hyvää.

    VastaaPoista
  5. Oi, voikukkaviini - kuulostaa hyvältä. ps. en ole päässy kommentoimaan blogiasi - vain osa blogia näkyy minulle. Tsekkaan uudestaan ajan kanssa.. .! Täällä odotellaan kieli pitkällä kauniita ilmoja - nytkin pilvistä ja kylmää - ei tässä kyllä pääse tunnelmaan tulevasta kesästä,ei sitten millään.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Muistan, että kymmenen vuotiaana olin leirillä, jossa hortoiltiin ;). Mutta sitten se jäi lukuun ottamatta nokkosia. Nyt kuopuksellekin oli asiasta puhuttu päiväkodissa, ja hän on innoissaan lähdössä keräilemään voikukkia ruoaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin ollaan koulussa puhuttu tästä ja herättää vähän ihmetysta "siis oikeasti - syötkö sinä voikukkua ja nokkosia " :D - kyllä se tässä tieto leviää suuntaan jos toiseenkin. Hienoa, että päiväkodissa jo puhutaan - oikeasti upeaa.

      Poista
  8. Nokkosta muuten käytän kesäisin. Viime kesänäkin ainakin kerran, kun tehtiin nokkosesta kastike. Pieniä voikukan lehtiä söin lapsena. Kovin niissä oli voimakas maku, mutta onhan siitä aikaa. Jospa se olisi herkkua tätä nykyä :D Kokeillaan, kokeillaan!

    VastaaPoista