lauantai 31. tammikuuta 2015

Lauantain huumaa ...

Lauantai - mikä ihana päivä.

Lapsena jo tähän päivään kuului kaikkea mukavaa - sopivan suloista kotiarkea, mutta rennolla otteella. Aamulla ei ole kiirettä - päivällä ei ole aikatauluja - saati illalla. Pihasauna lämpiää ja sen jälkeen saa nauraa Kingin hauskoille hahmoille. En tiedä uppoaako ohjelma teihin - mutta minuun kyllä.

Ruokavalion ryhtiliike joulun jälkeen alkaa nyt tuntua. Puntarissa en ole edes käynyt, sillä sillä ei ole minulle merkitystä. Sillä on, että vaatteet ei enään kiristä ja turvonnut,  väsynyt olo on tiessään. Mikä on taikasana .. tämä sama - jätän pois valkoiset jauhot ja sokerit. Siinä se on - ja se sopii minulle. Syömistä en ole unohtanut, mutta olen tietoinen mitä syön.

Lopputuleman kaikkein tärkeintä on terveys -   ja sen ylläpitäminen omin keinoin on ainoa mitä voi. Kaikkeen ei voi vaikuttaa ja sitten pitää nostaa kädet pystyyn. On ainakin yritetty.

Tiukkis ei tarvitse olla - rajansa kaikella. Kunhan jonkinmoinen roti pysyy.




Viime viikolla rakkaimpani sai hyviä uutisia Oysista ja me voimme olla onnekkaita - viime kesän kauheudet on voitettu. Kiitollinen on olo. Ruusuihin oli aihetta.




Viikko sitten sain vihdoin Ellokselta tilaamani Oxford-seinävalaisimen - ... ja kuten huomaatte - kupukin ois kiva. Tähän asti ei ole ollut valittamista Elloksesta, mutta nyt tämä vähän tympii - Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja vähän yllättynyttäkin, että lamppu tuli näin vajaana ... eli nyt sitten vain odotellaan !



Meidän rakas pieni pihasauna ! 





Tämän tyypin kuvasi rakkaimpani ... näitä kavereita on pihassa riittänyt <3 



Oikein rentoa ja mukavaa lauantaita teille kaikille !


15 kommenttia:

  1. Lauantaina voi ottaa rauhallisesti. Nauttikaa saunan löylyistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. huomaan, että tuleehan tuota hosuttua :)) mutta illan päälle voikin sitten nostaa jalat pöydälle :)

      Poista
  2. Tuo on hyvä dieetti - valkoiset jauhot ja sokeri pois. Me täällä pinnistelemme flunssan kynsissä ja mieheni on aloittanut tuon dieetin nyt saman tein, kun hänelle ei oikein ruoka maistu. Minulle, toiselle flunssaiselle ruoka maistuu kyllä. Ja tuntuu että jätän tuon aloittamisen terveempiin päiviin.
    Leppoisaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin jo vuosia sitten, että se sopii minulle. Lapsena kärsin ensimmäiset elinvuoteni vilja-aineallergiasta ja perheessäni on keliakiaa- joten varmaan näilläkin jokin osuus, että tämä sopii. Tosin en käytä kyllä gluteenittomiakaan jauhoja - tattarijauhoa jonkun verran. Ja poikkeukset sallitaan :)

      Poista
    2. ps. lepoa teille sinne - nyt on monet kurjat flunssat kiusana ... lepo taitaa olla ainoa hyvä lääke.

      Poista
  3. Kieltämättä lauantai on aika ihana päivä. Taitaa olla suosikkipäiväni koko viikosta :D Pihasauna kuulostaa ihanalle. Ollappa sellainen!

    Kiva valaisin. Minun tekisi mieli löytää pöytävalaisin, ehkä kurkistankin Elloksen valikoimaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elloksella on kivat valikoimat - toivottavasti muille ei käy näin, että osa lampusta yms. puuttuu !! onneksi lamppua voi käyttää ilman kupuakin :)

      Poista
  4. Oikein "perinnelauantai".Lauantai on kyllä paras päivä viikosta ja samaan tyyliin sitä usein vietetään.Kiva,kun joulun vyötärökiristykset ovat hävinneet..ja ilmeisesti melko rennolla otteella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) on - siis rennolla otteella, mutta tiukkana olen ollut :)) ota nyt tuosta selvää. Ehkä yritän tarkoittaa, että ei ole ollut vaikeata. On päiviä, että saa syöpötelläkin -jos siltä tuntuu. Aikoja sitten jo opin , että jos kaiken kieltää itseltään niin pian kosahtaa :/.Kunhan se normi armi on kurissa ja järjestyksessä ;)
      Sitäpaitsi huomenna tulee työkavereita kylään ja ihan varmasti me vedetään laskiaispullia :))

      Poista
  5. Onnea hyvistä uutisista ja ihania löylyjä kauniissa saunassanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos - hyvät uutiset olivat suuri helpotus. Osasimme sitä odottaakin, mutta koskaan ei voi tietää. Elämässä mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Meillä kävi saunan kanssa niin, että touhua kertyikin enemmän kuin oli tarkoitettu ja sauna siirtyi huomiselle :)) Tärkeintä on, että päivä on saunaakin ilman täyttänyt lauantain rennon otteen.

      Poista
  6. Upeita uutisia, kyllä terveys on kaiken a ja o, maallisia ovat muut murheet.

    Lapsuuden lauantaihin liittyi sauna ja limut joiden korkeista sai aina haavat, mutta oli sen arvoista ja lauantaitanssit, voi mahoton. Niitä minäkin innoissani seurasin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sama :) limsa oli muutenkin sellaista juhannus/viikonloppu herkkua- omilleni en sitten enään ostanutkaan kuin juhannuksena :)) ja nyt ei kukaan sitä onneksi juo.. mutta -70 luvulla se oli kova sana. Niin ja äidin paplarit ovat jääneet mieleen :)

      Poista
  7. Hyvät uutiset olette Oysista saaneet :-) Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sitä samaa sinulle myös :) ulkonakin on ihan helmikuun näköistä :)) kunnon lumipyry - kohta talolle käy kuin muumilaaksossa - hautautuu lumeen.

      Poista