Talon niin ihana säpinä vaihtui hiljaisuudeksi - olimme hetken kuin melkein varpaillaan ja kuiskaten -miten voikin olla näin hiljaista.

Vielä hetki sitten oli ollut pienten jalkojen töminää ja iloista naurua nurkissa --- niin kaatui maitomukia ja kissa teki pahojaan - sellaista elämän makuista ja ihanaa. . .

Me sitten puuhailimme arkareitamme hetken pihalla - miltä syksy tuoksuukaan - ... yhtäkkiä päivän lämpö on tiessään ja tuuli menee ihan läpi - ilta alkaa hämärtymään ja on ihana tulla sisälle.

Miksi syksyssä on aina jotain niin ihanan surullista - voiko olla...ihanan surullista.. sellaista haikeaa ..lämpimät päivät vilahtelevat mielessä ja tämä jotenkin pysähtyneen näköinen luonto näyttää niin surullisesta...hitaasti lentelee keltaisia lehtiä maahan -kaikki tämä tässä kaihossaan on minulle joka syksy niin ihanan surullista :) olkoonkin ,että kuulostaa ihan kummalta. Uskonpa,että tiedätte tarkkaan mitä tarkoitan..ainakin ne jotka myös laillani nauttivat syksystä.

Rakastan syksyä.. vaikka se on ollut  elämässäni monessa käänteessä mukana -tai ehkä siksi. Olipa miten oli.  ... Mutta nyt ulkoa sisälle..

Tässä viritellään ompelukonetta ja tahtoisin löytää itsestäni sisäisen ompelijan ... kuvassa on yksi minun rakkaistani. 

  Ja tässä sitten silmätarkkana katsotaan,että mitä se kamera oikein onkaan kuvannut --- " kaikki minun  päiväkodissa oppimani laulut joita olen tänään esittänyt - ihmeellistä "...

 Mauri Kunnas on ollut kova sana perheen pienimmälle ja tässä kummitäti urhoollisesti sitä hänelle lukee...


ja sitten hännän huippuna tämä .....

ei ole lupaa olla pöydällä -ei ole lupaa syödä kukkia - mutta kun aikuiset ovat aina kameran takana ,niin kaikkea ehtii ;))