lauantai 26. lokakuuta 2013

Launtaita kaikille - 

Syysloma alkaa olla päivää vaille ohi - onneksi saamme ensi yönä yhden tunnin lisää :) - niin hassua kuin  tuo kellojen veivaaminen onkin...

Syyslomamme on ollut hyvin tavallinen meille - eli ei mitään ulkomaanmatkoja tai muutakaan matkaa--- tosin olisin kyllä tahtonu tehdä yhden matkan Turkuun, mutta puutyöt pitivät meidät tiukasti kotona.

Sade sotki vähän tätä aikataulua , mutta jotain on saatu aikaan. Suurimman urakan - taas on ehdottomasti tehnyt mieheni. Minä ja kuopus ollaan sitten autettu vähän. Kummasti se laittaa puita pinoamaan kun tietää, että aika paljon sitä puita poltellaan talven aikana. Meillä kotona kolme tulisijaa joten puita menee.

Suurin ilo oli saada mökki tuonne pihallemme - siellä se nyt odottaa tulevaa kesää.
Ihana oli saada ystävä kylään ja parannella vähän maailmaankin siinä ohessa. 
Ja siipan kanssa olemme saaneet olla kahdenkin -ei hullumpaa sekään. 
Minäkin sain maalatuksi kauan aikomani lipaston ja työhuoneeseen tulee kuin tuleekin verhot - en ole mitenkään verhojen perään - olen enemmän kauniiden ikkunoiden perään ;)) - mutta kun tahdon verhot niin pidän suurista kuvioista ja komeista väreistä  - tai sitten … minulle niin tyypillistä mustavalkoista :) !!! - nyt kuitenkin lähden liikkeelle siitä ikkunaprinssistäni ;)… meillä on työhuoneessa mustat kaapinovet ja tämän kankaan musta pohja houkuttelee sitä pariksi..voi olla, että laitan tänne sitten kuvia …

Unirytmit eivät ole lomasta kärsineet - aikaisin on laitettu nukkumaan ja aikaisin on noustu - ihania on ne kiireettömät aamut. 

Olen nauttinut sisustuslehdistäni - olen ahkerasti seurannut blogeja - olen katsonut kaikki arkena "ei ehdityt" ipadilta- olen siivonnut laatikoita ja nurkkia - nyt tuntuu, että löydänkin jotain….
Olen valmis arkeen… 
mutta sitä ennen on vielä tämä lauantai - ilta ja kokonainen sunnuntai päivä - tarkoituksena olisi lähteä elokuviin  - Leijonasydän olisi nyt vuorossa. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti