lauantai 3. lokakuuta 2015

Lokakuisen lauantain mietteitä ...!

Lokakuu ... eilinen myrsky antoi meille tunnelmaa ilman turhaa järkkäämistä - ei tarvinnut sammutella valoja, eikä telkkaria, ei tietokonetta - hakea vain kynttilät ja siinä sitä oltiin. Meillä nimittäin oli monen tunnin sähkökatko. Valiomyrsky kertoi kuka määrää.

Pakostakin oli pakko tuumailla, että ilmojen armoilla mekin täällä olemme, vaikka ei maanjäristyksiä ja hyökyaaltoja tarvitsekaan pelätä. Kuinka paljon meillä onkaan näitä itsestäänselvyyksiä ... ihmissuhteissa - läheisissä - jopa arkisissa askareissa. 

Aamulla sade oli loppunut ja aurinko paistoi- kuin mitään myrskyä ei olisikaan ollut.







Takana on hiukan erilaiset kaksi viikkoa - mukavia kohtaamisia - ihania vieraita viime viikonlopulla - joten kamerakin on ollut lomalla - tekee se hyvää sekin - ettei kokoajan talleta kaikkea -  ei siksi, että siinä olisi jotain väärää, mutta aina ei ole kameran aika - silloin varsinkaan kun on kyse kohtaamisista -  vaikka toisaalta juuri niistä hyvistä hetkistä onkin ihana napsia talteen kuvia.
Taidatte tietää mitä tarkoitan. 

Viikkoihin on myös kuulunut ikäviä asioita joita en tänne laita. Olemme kohdanneet ihmisiä, jotka ovat kohdanneet suurta surua. Kuinka sanattomaksi olenkaan itseni tuntenut. Miten voimattomaksi elämän yllätyksellisyyden vuoksi.

Nöyräksi tekee.  


Ja jälleen olemme saaneet todistaa sitäkin tosiasiaa, että mikään ei elämässä ole niin varmaa kuin epävarma. 

Nyt sitten ihan toisenlaiseen tunnelmaan - keittiö on vielä vähän vaiheessa, mutta se toimii ja voi sanoa, että on lähes valmis. Voi sitä tunnetta kun sai laittaa astianpesukoneen päälle ja astiat sinne minne kuuluukin :) 








Ja sitten vielä ihan erilaiseen asiaan - oletteko kuulleet hoidosta nimeltä Olaplex ?  Siitä olin kuullut niin paljon hyvää, että ehdotin sitä omallekin kampaajalleni.  Perjantaina sitten pääsin töiden jälkeen rentoutumaan - otin vain pelkän hoidon - ei mitään väriä, eikä raitoja (joiden yhteydessä tätä myös käytetään ja sillä on hyvä ominaisuus hoitaa vaalennuksen kovan käsittelyn vaurioita.)

Seuraavassa raidoituksessa se saa olla mukana. Minun vaalennetulle takkuiselle kuontalolle käsittely teki hyvää - suosittelen.

Tämä ei ollut mainos - halusin vain kertoa :)


Tälle viikonlopulle ei ole mitään ihmeitä - huominen käynti kaupungissa äidin luona - muuten aion keskittyä pieneen puuhailuun rakkaimpani kanssa - pääsääntöisesti niin, että hänellä pihatöitä ja minulla sisällä puuhaa - siitä huolimatta aiomme myös levätä. 
Arki vie viikolla niin paljon mehuja, että moni asia jää viikonlopulle - ja hyvä näin.

Tiedättekö ? Minä jo odotan lunta :)



19 kommenttia:

  1. Eilinen myrsky ei aiheuttanut täällä mitään erityistä, onneksi. Kivoja yksityiskohtia uusitussa keittiössänne :-) Rentouttavaa viikonloppua!

    P.S. En missään nimessä odota lunta vielä piiitkäääään aikaan :-)

    VastaaPoista
  2. Minulla tämä on joka vuosi tähän aikaan :)) toisilla voi olla autokuumetta keväällä - minulla lumikuume lokakuussa :DD

    VastaaPoista
  3. voi että miten ihanalta keittiö näytttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - onhan siinä vielä kesken muutamia juttuja, mutta kyllä me ollaan oltu tyytyväisiä. Kuvittelin, että olo ilman keittiötä ei olisi niin tympiää - että kyllä se menee, mutta huomasin sen ottavan aikalailla pinnan päälle.

      Poista
  4. upeeta,nyt pääset nauttimaan ja valmistelemaan joulua uudessa keittiössä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua :D en ole vielä uhrannut ajatustakaan joululle :)) mutta kyllä olisi ollut aika karmeeta jos ei ois ollut jouluna keittiötä - tosin sitten se ois vietetty muualla :O

      Poista
  5. Voi että tuota teidän kotia ja noita Marimekkoja! Jos ei olisi niin vahvasti meillä kaikki, sinipunavalkoista, niin kovasti haluaisin noita asioita ja mukeja. <3 Ihanaa kun on kaikenlaisia erilaisia.

    Olin muuten tuossa hiushoidossa ja tulos oli kyllä aika mykistävä, tämän rouvan hampusta tuli silkkiä.

    Aurinkoa viikonloppuun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoa on myrskyn jälkeen kyllä saatu - vaikka minä kyllä oikeasti tykkään myrskyistä ..kunhan ne eivät vie sähköjä ja kaada puita - mitä ne oikeastaan aina tekevät.

      Hiukset kyllä tykkäs- aika kuivaa oli minunkin pehkoni. ps. kiitos - kyllä minäkin niin tykkään marimekon mukeista :) mutta on niitä paljon muitakin kauniita. Valinnan varaa riittää.

      Poista
  6. Keittiöstä tulee kaunis.Osaat laittaa kivasti kuvia postaukseen..ja upeita kuvia laitatkin.Mukavaa iltaa Anne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kauniista sanoista. Oikein kivaa sunnuntaipäivää sinulle <3

      Poista
  7. Myrskyn jälkeen poutasää. Odottelin perjantaina kovaa tuulta alkavaksi, olisin mennyt meren rantaan tuulettamaan päätäni. Ei tuullut ennen kuin nukkumaanmenoaikaan, pah.

    Kyllä se joskus sanattomaksi vetää, elämän yllätyksellisyys... Eihän kenenkään elo ole pelkkää iloa ja onnea, mutta suuret surut kyllä pysäyttävät, vaikkein ihan kohdalle osuisikaan.

    Keittiössä näyttää kivalle ja raikkaalle, kyllä kelpaa emännöidä. Kiva on kalenterikin, multa löytyy sama kiva :D Toivoisin että löytyisi tuo tumma tytönpääkin, vaan vielä ei ole ollut kirppuonni kohdillaan.

    Mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  8. Kiitos - tumma tyttö löytyi mieheni lapsuuskodista :) ei tarvinnut kirpparille mennä ..tosin olenkin sieltä huono mitään löytämään - ihailen ihmisiä, jotka tekevät sieltä vaikka mitä aarrelöytöjä. Tosin olen vähän laiska siellä käymään . tai ylipäätään kaupoissa muutenkaan .. onkohan se outo piirre naisihmiselle :) oikein ihanaa tulevaa viikkoa sinulle myös - taitaa talvea tehdä - meille ainakin luvattu kipakkaa pakkasta.

    VastaaPoista
  9. Onpa siellä keittiössä monenlaista ihanaa yksityiskohtaa. Täälläkin myrsky pauhasi, mutta sähköt säästyivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) onneksi sähköt palautuivat samana iltana - ymmärsin uutisista, että savossa on vieläkin osa taloista ilman sähköä :(

      Poista
  10. Hui, onpas siellä ollut tapahtumia. Myrskynnyt on täälläkin, mutta sähköt ovat onneksi pysyneet toiminnassa. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ja nyt jo toivotan mukavaa arkiviikkoa :)

      Poista
  11. Hui, onpas siellä ollut tapahtumia. Myrskynnyt on täälläkin, mutta sähköt ovat onneksi pysyneet toiminnassa. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  12. Keittiö näyttää superhyvältä! Muuten, blogistani löytyy sinulle pieni tunnustus :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - pientä viilausta vielä tarvii, mutta tyytyväisiä ollaan :)

      Poista