Viikonloppu lähenee loppuaan - laukut on pakattu ja ajatukset jo arjessa. Tuleva viikko Tampereella tuntuu kivalta vaihtelulta ja odotan sitä...en tahdo aina muistaa, että HEI!!! sehän on työmatka..

 Kulunut viikonloppu oli leppoisa ja mukava, rentoa oloilua. Perjantaina meidät tavoitti suruviesti ja muistutti taas siitä, että mikään ei ole ikuista. . . 

Tytär kehoitti katsomaan elokuvan Ganthi - ja sen aion tehdä heti kun on aikaa ... uskon, että tämän kaltainen elokuva antaa evästä ja esimerkkiä meidän päänuppiimme kaiken tämän keskellä - ei voi kuin ihailla joidenkin hmisten ihmeellistä rohkeutta !!! 
 ja hyvyyttä...

Omat nuoret kävivät kylässä - ja kun lapsi on onnellinen niin äitikin on - sillä ei ole mitään väliä minkä ikäinen lapsi on ;) näin se menee...

Olen joskus sanonut, että vanhemmuus on kuin avoin haava - 

Vanhemmuuden jälkeen ihminen on hyvin herkästi vereslihalla. Mikään ei voisi koskettaa / tai satuttaa niin paljon kuin se ,että heille sattuisi jotain. Samalla kun heitä kasvattaa itsenäiseksi ja toivoo siipiä ja juuria - vahvoja sellaisia- sitä salaa toivoo,että maailma ei kovin potkisi...ja millään ei voisi enempää satuttaa kuin satuttamalla lapsiani. Näin sen olen kokenut.. ja taitaa moni äiti ja isä allekirjoittaa mietteeni.