Hei vaan kaikille siellä ruudun takana :)
Kevät etenee kohinalla ja kesän odotus on riemuisaa aikaa. Mitkä tuoksut ja lintujen laulut - värit ja valoisat aamut ja illat - ja koko kesä edessä. Ihanaa !!!
Kirjoittelin muutama kuukausi sitten muutaman rivin elämäntaparemontista- mikä sanahirviö - mutta muutakaan en nyt tähän keksi - Jutan ohjeilla aloitin ja olin kyllä välillä aika kiukkuinen - kiukkuinen jatkuvasta eväiden tekemisestä - siitä kun perhe syö eri ruokia - ja kun pitää niin tarkkaan miettiä kaikki.
Pikkuhiljaan siihen tottui ja kun olo parani ja kilot sulivat - kiukkukin laimeni ;)
Mitä olen tästä oppinut ?! Olen oppinut sen, että on hyvä pitää jonkinsortin säännöllisyys syönneissä - aamupala on tärkeä ja vettä tulee juoda riittävästi. Kasvikset kuuluvat ruokavaliooni ja ovat kuuluneet aina - punainen liha todella vähän, mutta ihan en ole siitä luopunut..perunasta en pidä (uusia perunoita ei tähän lasketa;) , enkä riisistä, mutta pastaa rakastan - ja kun sitä oppii syönään kohtuudella, niin ei tarvi karpata. Sokeria vältän, paitsi kun on herkuttelun paikka (joka ei todellakaan ole joka päivä) en välitä minkä verran sokeria syön - tosin sitä ei tee kovin mieli - kohtuus säilykööt ;).
Karkkiin en ole joulun jälkeen koskenut, eikä ole mieli tehnytkään. Silloin kun on ollut herkuttelun aika olen juonut kunnon munkkikahvit ja syönyt jätskiä yms .. ja aika pian on kyllä ollut kiva palata normirytmiin takaisin. Juoksulenkit ovat sujuneet kerta toisensa jälkeen paremmin ja se on tuntunut hyvältä.
Pikkuhiljaan olen lopettanut ruokien punnitsemisen - mitä nyt aamupuuron kaurahiutaleet tms -- mutta aikalailla on jo näppituntuma - ja eväiden kuljetus alkaa olla myös taakse jäänyttä elämää. Seuraavana syksynä syön taas kouluruokaa.
Kannattiko ?! Kannatti -ehdottomasti. Itsepäiset kilot, joita kannoin vuositolkulla mukanani saivat väistyä ja on voittajaolo. Nyt ei ole tarve laihduttaa, mutta muutama kilo saa kyllä vielä mennä jos on mennäkseen. Yöunet paraniva t ja vireys on ollut ihan eri luokkaa kuin viime syksynä.
Mutta jos on emäntä virkkunut niin blogini on hyytynyt.
Silti otan kuvia yhtä paljon kuin ennenkin ja mielessäni aina ajattelen ,että juurikin blogikuva - mutta saapa nähdä miten tässä käy ?!
Onko teillä ollut blogikyllästymisiä ?
Ihan mahtavaa, elämäntaparemppasi on
VastaaPoistaonnistunut loistavasti! Varmasti upea tunne
astella kesään kevein askelin :)
No on se - mikään ei niin kiristä kuin farkkujen liitinki ;)
PoistaKuullostaapa hyvältä tuo sun remppa! Noin sen juuri kuuluukin mennä. Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt sen kultaisen keskitien, jota esimerkiksi minä en ole saavuttanut vieläkään.
VastaaPoistaKuvasi ovat tosi ihania ♥ Tykkään tosi paljon sun kuvakulmista. Jaksan ihailla niitä aina kerta toisensa jälkeen. Välillä bloggaamiseen tosiaan kyllästyy ja itsellä ainakin meinaa jutun aiheet olla välillä hukassa. Toivon kuitenkin, ettet lopeta kokonaan. Pieni tauko sensijaan tekee välillä hyvää.
Aurinkoista viikonlopun jatkoa Sinulle, Anne ♥
Pitää katsoa mitä loma tekee ;) roikunko täällä ihan päntiönään.. vaan palaanko asiaan vasta elokuun viljapeltojen aikaan - nyt ei osaa yhtään sanoa :) Kiitos kauniista sanoista <3
PoistaJuuri samaa olet tehnyt mikä on itselläni ollut suunnitteluasteella. Minulla on lääkitys, minkä takia olen lihonut taas kevättalven aikana monta kiloa. Se pistää syömään yli tarpeen ja hidastaa aineenvaihduntaa. Sokerin haluaisin jättää kokonaan pois, viljoja en pysty jättämään, vielä. Tsemppiä. Kesällä blogit aina hiljentyvät ja ei se haittaa. Blogataan sitten taas kun on virtaa.
VastaaPoistaIhan totta - pitää säilyä tietty rentous tässä hommassa :)
PoistaMahtavasti on mennyt ja hei laita edes kuvia, nämä aina niin ihania. Ooh nuo Muumit, himoitsen! Sukat makkaralla himoitsen! Ihanaa viikonloppua Anne <3
VastaaPoista:) sukat makkaralla ja muumijutut löytyvät tämän ihanan 4-vuotiaan kotoa :) <3 minä myös suunnittelen itselleni noita sukat makkaralla laseja...!
PoistaOnnea elämäntaparemonttisi johdosta! Hienoa!
VastaaPoistaToivottavasti jaksat kirjoittaa blogia jatkossakin. Pidä pieni paussi ja tule virkistyneenä ja uusin ajatuksin takaisin.
Aurinkoista sunnuntaita! <3
Kiitos -- saapa nähdä miten lomalla käy - innostunko vaan pidänkö todellakin jonkinsortin tauon - sen tiedän, etten ihan kokonaan kyllä lopettaa tahdo.
PoistaMä oon viihtynyt instan puolella, kun blogille ei näissä ruuhkavuosissa tunnu olevan aikaa. Mut kesällä tulee ehkä enemmän juttua, kun valoakin on enemmän ja helpompi valokuvata.
VastaaPoistaMinulle insta on vielä ihan vieras käsite :) mutta koskaan ei kannata sanoa ei koskaan :)
PoistaÄlä nyt kokonaan hyydytä tätä blogia!!! Pistä silloin tällöin vaikka kuva vaan ja kun taas siltä tuntuu alat kirjoitellakkin..:)
VastaaPoistaEilen oltiin tyttären kanssa Kansallioopperassa katsomassa balettia ja kun aloin aamulla katsomaan mitä laittasin päälleni, iski peilikuvasta sen verran paniikki, että pyhtästi päätin, että nyt jäävät karkit sun muut herkut. Ne kilot tulevat vaan niin salaa, että tarvitta tälläinen tällainen kauhukokemus..:D
Kyllä se vähän samantyyppisestä kokemuksesta minullakin lähti ...tai valokuvista ..ja väsymyksestä ja turvotuksesta jne jne ;)
PoistaElämäntaparemontti ei kyllä ole munkaan mielestä hyvä sana ja olen koittanut keksiä tilalle jotain positiivisempaa. Sellaista mistä ei tulis sellainen mielikuva, että kaikki on valtavan rankkaa ja työlästä ja loputonta niinkuin remontit joskus tuppaa olemaan :)
VastaaPoistaOlen ihan tositosi iloinen sun uudesta hyvästä olosta! Välillä muakin tympi se orjallinen tekeminen, mutta sitä mukaa kun olo parani ja etenkin ne yöunet ja energiataso, niin se motivoi jatkamaan. Ja jos välillä tuleekin yritettyä syödä jotain, mikä ei itselle sovi, niin kyllä sen olossaan heti huomaa, eikä enää tee edes mieli.
Mulla on välillä sellaisia kausia, että en edes ajattele koko blogia. Ja välillä taas tekee mieli kirjoittaa harva se päivä. Stressiä en ota mistään. Enkä varsin ala väkisin mitään asiaa keksimään, koska ei sellaista ole kiva kirjoittaa sen paremmin kuin lukeakaan.
Me ei täältä mihinkään kadota, vaikka pitäisit pidempääkin taukoa. Fiilispohjalta vaan <3
Ihan samaa mieltä tuosta - rentous tässä on säilyttävä ja niin aion tehdäkin - kesti sitten vaikka kuinka kauan kirjoittamisen välit -- toki en vielä tiedä mitä kesä tekee :) voihan olla, että innostun taas <3
PoistaHyvältä kuulostaa tuo remppa, onnea! Minäkin tein talvella "kevytrempan" ja se todella kannatti. Vireys on mahtava palkinto!
VastaaPoistaBloggaus on rutiinia. Syksyllä usein innostun enemmän ja kevättä kohti ja kesällä tahti hiipuu. Fiiliksen mukaan pitää harrastaa!
Ihan totta, joka sana. Kiitos näistä kaikista ihanista vastauksista <3
PoistaOnnittelut onnistuneesta "rempasta". Mulla onnistuu vastaavanlainen aina hetkisen ja sitten taas retkahdan.
VastaaPoistaBlogiväsymystä mulle ei ole vielä koskaan tullut, vaan tykkään tästä aina vaan enemmän ja enemmän.
Oih, minullekin tuttu tunne juuri nyt tuo blogihyytymä.. Ehkä se näiden jumittumisten kautta löytyy oikea rytmi siihenkin asiaan..
VastaaPoista