sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Lisää mietteitä …

Tämä oma pieni kotikutoinen ja varsin tylsähkö blogini on pikkuisen kuin villasukka, jota kudoin alakoulussa - siltä se tuntuu. . .sellainen vähän sinnepäin.
Seuraan niin kauniita ja ammattimaisesti kuvattuja blogeja , että en edes ala vertaamaan. Ehkä lähtökohta onkin juuri siinä - tämä on tämmöinen päiväkirja ,jota saa kurkistella ken tahtoo. Tai ylipäätään kiinnostaa…Ei oikeastaan liity sisustamiseen mitenkään - hipaisee aihetta kuitenkin aina silloin tällöin.

Mutta blogit ovat vieneet mennessään - ihan kuten sisustuslehdet jo aikoja aikoja sitten. En vain kyllästy.. välillä karsin lehtiä , mutta kyllä niitä vain riittää. Blogit ei vie tilaa hyllyiltä, mutta ihana tarjonta on rajaton. . .

Minulle tämä on fiilispohjalta kirjoittelua. Pintaa syvemmälle en kovin tahdo mennä, , vaikka monesti tekisi mieli..
Anarkisti minussa olisi liian provosoiva ja sitä en tänne tahdo.
Mitä jää - se kotikutoinen tylsähkö villasukka :)
Hyvä näin.

Muutama sana blogeista vielä. .. 
On ihana selata blogeja missä näkyy eletty elämä - en tarkoita sillä sitä,että kodit pitäis näyttää sotkuisena - kuka semmoisia jaksaa katsoa- jokainen tietää mitä sotku on ...hyvin nopeasti tulee ja valtaa tilaa mikäli ei pidetä varaamme.

Mutta sellaisia jo hetken asuttuja. Kerroksellisuutta, yllätyksiä, ei vain ja ainostaan tarkaan harkittuja yksityiskohtia - en pidä kodeista, joista ei eroita onko Vepsäläisellä vai onko kyseessä koti. ..!

Pidän siitä, että vähemmän on enemmän ja kallis tulee halvaksi ajan päälle.
Ei ihan tuosta vaan onnistu sekään.
Takana kaksi yhdistettyä kotia ja tärkeitä tavaroita - kaikkea ei voi laittaa kiertoon ja joitakin vain on siedettävä. Aina ei voi valita sitä kallista vaikka tietäisi sen olevan parempi - mutta sen allekirjoitan, että mieluimmin ilman kuin huonon kanssa..

Mitä enemmän ikää tulee sitä selkeämmäksi maku muuttuu.
Minun mielestäni koti kertoo ihmisestä - ainakin jotain. 
Miten on - jos kaikki on viimeisen päälle ja varmasi laitettu - voisiko se kertoa epävarmuudesta - kun kaikki ympärillä on viimeiseen pilkkuun asti harkittua..mitä sillä peittää. Voi olla, että ei mitään. On vain hyvä ja kallis maku. Ja voi olla juurikin varma persoona. Tiedä näitä. Ei voi kuin puhua omasta puolestaan. 

Mutta se mikä tässä on ihan parasta on se, että jo lapsesta asti rakastamani sisustaminen ei jätä minua vieläkään rauhaan - on siirtynyt lapsillenikin ja rentouttaa minua edelleen. Rentouttaa se kun saa ahmia ihania blogeja ja lehtiä ja auta armias jos sattuu olemaan samanhenkinen ystävä - juttua riittää. Tämä ei tarkoita ollenkaan sitä ,että kokoajan sisustettais tai osteltais - päinvastoin. Nykyään harkiten ja varmasti -enään ei tule niin huteja kuin nuorempana. Ainoa missä meinaan menettää harkintakykyni on Marimekko - siksi en vahingossa pyörähdä sinne ihan helposti -  niin ja se Vepsäläinen - mikä ihana kauppa ;) mutta sieltä ei juuri herätteitä ostella. On hyvä kun on realiteetit.

Mutta joskus siellä kauneuden keskellä on kiva käydä fiilistelemässä vaikkei mitään raskis edes haaveilla…tai ehkä vain niin. Aikanaan ostin keittiön tuolit kyseisestä ja kyllä se on pakko myöntää,että on niistä ollut iloa … pidän kokoajan enemmän ja enemmän.
Silti vanhat tunnearvon sisältämät kaapit yms. seisoivat ihan samalla viivalla - vähän ehkä enemmänkin. Kirpparilöydöt myös. . . ja saa sitä artekkia käytettynäkin.
Sopiva sekamelska on juuri se minun juttuni.



Näin pinnallisissa mietteissä aloitin tämän sunnuntain… Vaikka eilen illalla kyllä hautausmaan pimeydessä oli ihan eri aatokset. 

Perheen kuopus oli ensimmäistä kertaa mukanamme sytyttämässä kynttilää minun rakkaitteni haudalle - ikäänkuin sanattomasti esittelin hänet heille. Vaikka tässä on jo vuosia kulunut niin tämä "kohtaaminen" heille oli ensimmäinen. Yleensä olen käynyt haudoilla mieheni kanssa. 

Olen elänyt monenlaista perhe-elämää ja taaksepäin kun katsoo näkee selvemmin. Ensin oli lapsuuden kotini , mihin isovanhempani kuuluivat hyvin suuressa roolissa. Sitten se aika kun lapset olivat pieniä, ydinperhe. Sitten tämä meidän uusperhe.  Elämän kerroksia - jos siitä jotain olisi oppinut - ainakin nöyryyttä elämän edessä. Haavoitta ei taideta kukaan pärjätä tätä elämän polkua - mutta kun rakkautta riittää ,saa olla kiitollinen. Yrittää kasvaa itse ihmisenä. Aikas vaikeaa ajoittain.

Se on sitä koulua mitä saa käydä koko elämän ajan ja valmiiksi ei tule koskaan.
Kunpa muistaisin, että etusormi pystyssä en olisi ketään neuvomassa…
Näissä tunnelmissa taidan vaihtaa kevyemmän vaihteen päälle ….eli kuppi kahvia ja telkkarista jotain:) … Mukavaa sunnuntaita kaikille.



2 kommenttia:

  1. Tykkään selailla sisustuslehtiä ja kauniita sisustus blogeja. Itse tykkään tällä hetkellä kodeista, joissa on kerrostumia eri aikakausilta...sulassa sovussa uutta ja vanhaa...:)

    VastaaPoista
  2. eikö vain ..
    Kun aikanaan asuin melkein 200v vanhassa talossa oli suurin osa huonekaluista vanhoja..uusia oli vain ripaus - nykyisin (nytkään ei ole uusi talo - rakennettu 50-luvulla ja laajennettu muutama vuosi sitten) niin onkin toisinpäin - enemmän uutta ja ripaus vanhaa. Mutta ihan ehdottomasti uutta tai ehdottomasti vanhaa ei taida koskaan meillä toimia..Minusta ne ovat niin hyvä pari yhdessä.

    VastaaPoista