Vuosi vaihtui hyvissä ja toiveikkaissa tunnelmissa... yön tunteina ajoimme takaisin kotiin maalle.
Kaupungissa pauke oli melkoista, mutta maalla ei enään yöllä raketteja näkynyt.
Meille oli tärkeää nähdä ystäviämme.
Joulu oli omistettu lapsillemme ja uusivuosi ystäville.
Nyt huomaan katselevani joulukoristeita, kuusta yms "kaikkea" vähän sillä silmällä, että joutaisivat pois, mutta onneksi on kiireisiä päiviä tulossa ja maltan vielä mieleni. Pakon edessä.
Kummallista tämä - joka vuosi sama juttu.
Ensin ne on niin ihana laittaa ja sitten ne on niin ihana ottaa pois :)
Ikäänkuin putsataan pöytä vanhasta ihan kunnolla.
Tammikuu ei ole koskaan ollut kuukauteni - olen kokenut sen mahdottoman pitkänä ja kylmänä ja odottanut helmikuuta ihan kauheasti.
Nyt ajattelen, että en enään ajattele niin, vaan alan ihan vaan tykkäämään tästäkin kuukaudesta ... pimeys alkaa väistymään pikkuhiljaan ja kevättä kohti mennään - tammikuussakin.
Lomaakin on vielä jäljellä, vaikka säpinää onkin luvassa, mutta ei haittaa. Me ollaan saatu levätä.
Minun on jaettava tähän yksi lempirunoilijani lempirunoistani ... olkaa hyvät :
LUMIMAISEMA
Kun pilvet laahaavat raskasvatsaisina täynnä lunta,
räntää,
mustiin koivunlatvoihin, keltaisille pelloille
putoavaa harmautta,
silloin hyvin väkevää suomalaista punaista rakastan.
Rakastan talvikuuta,
korkealla keskellä taivasta valkoinen suuri talvikuu
leimahtelee pakkasessa kuin ukkonen
ja lainehtii hangilla.
Hankia rakastan, joissa syttyy sininen tuli,
lumisalamia, hankien valkeita pakkas-salamia rakastan, harmaata taivasta koko suomalaisella
lumenrakastaja-sydämelläni
pakkastenrakastaja-järjelläni,
pimeän yön ja valkean kuun sydämelläni.
Rakastan lumimaisemia, joissa kaikki askeleet ovat sinisiä,
sinisiä ketun ja harakan ja kansani jalanjäljet.
Helmi Hämäläinen
