Rakkaimpani siellä syksyllä ja keväällä naputteli kattoa ja lattioita - tuntui silloin, että kesä on kaukana.
Kun kesä sitten heitti kaikki suunnitelmat uusiksi niin ajattelin, että mökin kunnostaminen saa odottaa seuraavaan kesään ... mutta rakkaimpani piti päänsä - tänä kesänä siellä nukutaan ..niin me kuin vieraammekin...vuoronperään!
Kiitos poikani ahkerien käsien ja kyläläisten talkooavun - mökki on siihen pisteeseen nyt tullut. ..!
Paljon on kesken ja tulee olemaankin, mutta "asuttavaksi se on nyt jo tehty".
Eilen illalla sitten päätimme, että myös meidän aika nukkua siellä - lapset ovat jo sitä testanneet ja ystävät.
Hassua - ei ajomatkaa - vain pihanpoikki ja silti tuntui, että olemme kaukana kotoa.
Vierasmökkihän tämä varsinaisesti on , mutta kunhan fiilisteltiin.
Ihanalta tuntui siellä herätä ja juoda kahvitkin - <3 tuli ihan kunnolla kesäolo :)
Päätimme, että sinne menemme seuraavaksikin yöksi. Paksut hirsiseinät ja tuuletin piti kamarin raittiina. Tämä kuumuus on niin kuumaa, että yölle se on liikaa. Päivällä vielä menee. Ihana kun on kesä - ei tässä haikailla todellakaan nyt mistään muusta.
Perheen kuopus saa rauhassa valvoa talon puolella - miten ihmeessä he onnistuvatkin niin sotkemaan rytminsä hetkensä..!
Aamulla tuli yllättäen puhelu ystävältä ja sitten hän onkin hetkessä tässä - viimeksi nähty vuosi sitten ja nyt sitten päivitettiin kuulumisia - ja niitä oli. . . !
Kuopus kotiutui - huoneesta kuuluu salkkareiden tunnusmusiikki - varma merkki :)
Huomenna minä aion viettää syntymäpäiviäni - olin ajatellut ,etten sitä tee - että heitän päälleni tuhkaa ja menen peittoihin - - -!!! mutta mieli on siitä kiva, että sitä saa muuttaa -
Syntymäpäiväni on aina käännekohta mielessäni kesässä - silloin minusta alkaa kunnolla loppukesä - se on vain tämmöinen oma tuntuma - vai johtuuko siitä ,että mätäkuu alkaa...! Ei kovin imartelevaa.
Miten vain - kyllä kesällä on kaunista - jokaiseen kellonaikaan.
Tuollainen mökki pihassa olisi kiva!
VastaaPoistaOn se - helppo - on lyhyt matka mukavuuksiin ;)
Poista