keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Hiihtoloma !

Loman aloitus oli hersyvä - niin paljon pieni 4-vuotias voi tuoda iloa ja naurua ... ! Huomatkaa uusimmat kirppislöydöt - lasit ja barbie :)




Ja pitihän sitä luistimia ulkoiluttaa ... !


Uusin Dixon "väärennettynä" eli ihan vain Elloksesta, mutta kelpaa meille hyvin.



Elina Salo tänään 80-vuotta - sen vuoksi olen saanut nauttia hänestä kertovista ohjelmista - enkä ihmettele pätkääkään, miksi juuri hän on pikku Myyn ääni - hänhän on sitä muutenkin. 

Niin ja sainhan minä kunnon kimpun Naistenpäivän kunniaksi <3





Muutama miete lomasta tai ihan muustakin.

Me olemme olleet viime vuodet talvilomalla Sallassa - missä meillä on viikko-osake.

Rakkaimpani nauttii niistä maisemista ja hiihtämisestä, joten olen uskollisesti ollut aina mukana - vähän "turvallisemmilla reiteillä", mutta hiihtäen kuitenkin. Kilometrimäärä ei ole meillä ollut sama - minä olen hyvillä mielin kääntynyt aikaisemmin takaisin mökille ja odottanut sitten reippaampaa hiihtäjää saunan ja valmiin sapuskan kera. Välillä mukana on ollut ystäviä, nuorisoa tai olemme olleet kahden. Ihan hyviä lomia. 

Minä kun olen tottunut hiihtämään meren jäällä ja ilman mäkiä - ei minusta ole sinne laskuihin ja nousuihin - ei kerta kaikkiaan vaan ole. Nimimerkillä - olen yrittänyt. Siellä kun mutkassa vetää muutaman kerran metsään ja raivona yrittää koota itseään ja tavaroitaan, niin voin sanoa, että siitä on hauskuus kaukana - kaikilla !!!  

Tänä vuonna jäimmekin kotiin - ladut löytyy täältäkin, vaikka tuntureita ei olekaan. Kelit eivät ole olleet viimeisen päälle, mutta loma on tehnyt ja tekee tehtäväänsä. Me lomaillaan.
Perheen kuopus lensi Berliiniin sukulaisiin ja me jäimme kahden.

Yhtäkkiä on ihanasti aikaa - saa touhuta tai olla touhuamatta. Näin olen ja olemme tehneet. Hyvältä tuntuu tämä ratkaisu.

Sitten on vielä toinenkin asia,  josta ajattelin tänne laittaa muutaman sanasen - minä olen oppinut syömään .. siis juuri näin.

Söin mielestäni terveellisesti - ei juurikaan lisättyä sokeria - ei einesruokia - ei juurikaan valkoisia jauhoja - paljon vihreää, luomua. Ei kovia rasvoja, ei punaista lihaa ( joskus tosi harvoin).

Suklaata vain jouluna - karkkia silloin tällöin. Sen napostelun kyllä jätin jo syksyllä.

Silti - petollisesti olo on ollut väsynyt ja paino ennemmin noussut kuin laskenut - tai ainakin vaatteet kiristyneet. Ainainen turvonnut olo.

Poikani totesi minulle jo aikoja sitten, etten syö tarpeeksi ja olen kokoajan säästöliekillä. Se jäi mieleeni ja aikani purskeltua asiaa oli pakko myöntää,  että näin se taitaa olla.. Apua -tässä iässä enkä osaa vielä syödä !!!

Ja ihan viimeisenä minä olisin uskonut, että tarvitsen Jutan apuja näissä. 

Niin tarvitsin ja nyt on kyllä 4-viikon jälkeen hyvä olo. 

Syön säännöllisesti ja kurinalaisesti (siis vielä nyt kun tahdon saada ne muutamat kilot pois, jotka minua häiritsevät) !!!

Minulla ei ole mielitekoja,  ei nälkää - ja olen paljon virkeämpi. Kilot lähtevät syömällä ja olo paranee -- siis juurikin niin, vaikka olen koko ikäni luullut sen olevan toisinpäin.

 En tässä ala sen enempää tästä jaarittelemaan, mutta totean vain, että onkohan se elämässä yleensäkin niin, että kun jostakin ajatelee tai jopa sanoo, että "ei ikinä" niin huomaa, että juuri sitä onkin tarvinnut tai, että juuri se asia tulee eteen ?! . . . mene ja tiedä, mutta olo on aivan älyttömän hyvä.

Ei yhtääm pöllömpi juttu ... vai mitä olette mieltä ;)? 










15 kommenttia:

  1. Luin juuri Jutan mietteitä, Pirkan ruokalehdestä. Ajattelin, että tarvitsisin ,myös neuvoa, kun aina on niin nuutunut olo...ja kilojakin saisi muutama karista. Jutussa hän juuri kertoi, miten ennen vaikka oli syövinään terveellisesti, aina oli nuutunut olo. Mistä sait neuvoja...netistä, kirjasta vai olitko oikein tapaamassa JUttaa?
    Suloinen 4-vuotias♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tilasin itselleni ohjelman - sellaisen kuin Simple - ei tarvitse lähteä salille huhkimaan ;) käyn lenkillä kuin itselleni sopii. Liikuntaa olisi kyllä lisättävä ihan muutenkin terveyden tähden. Tässä tulee ohjelmat yms. (esim. vitamiinit, joita olen tähänkin asti käyttänyt - käytän edelleenkin - en siis ole lisännyt mitään..ei ole pakko) rasvaa en käytä, mutta oliiviöljyä kyllä - enkä käytä sitä paistamiseen vaan vasta sitten kun ruoka on valmista lisään joukkoon. Dieetti on minulle helppoa koska esim. leipää en ole syönyt vuosiin(ruisleipää saa syödä jos siitä tykkää - siis ohjeen mukaan) - enkä minä muutenkaan kahvin kans puputa mitään - niin ja kahvista ei pidä luopua- siihen en pystyisi..tai edes tahto. Minulle tämä on ollut helppoa - ainoa mistä alkuun stressasin oli eväiden ja ruokien teko - tuntui ,etten muuta ehtinytkään...niin ja punnitseminen tuntui ihan typerältä. Nyt menee rutiinilla. Sieltä Simplestä voi itse valita minkä verran tahtoisi kilojen karisevan ja sen tiesin jo etukäteen, että 0,5 kg viikossa, korkeintaan 1 kg on hyvä vauhti. Se on mennyt minulla 1 kg/vko vauhtia. Nyt tulee syötyä vielä enemmän kasviksia kuin ennen :) suosittelen lämpimästi - niin ja ps. vettä suositellaan 2-3 litraa päivä - se ei ole ongelma. Ps. tsekkaa Jutan verkkosivuilta milloin alkaa seuraava Simple.

      Poista
    2. piti kirjoittaa tahdo - en tahto :D

      Poista
  2. Hei Anne!Mekin päädyttiin kotilomailuun..Mökillä ollaan myös,se kun on niin lähellä.Ihana alkuviikko ollut ja näin varmaan jatkuu.Kiireetöntä.Voi tehdä tai olla tekemättä,kuten totesit:)Tykkään! Kiva,kun olet löytänyt hyvän ruokarytmin.Mukavia lomapäiviä:)

    VastaaPoista
  3. Lomanne kuulostaa oikein hyvältä. Minunkin pitäisi pistää syömiset remonttiin. Syön mitä sattuu ja olo ei ole hyvä, housut myös kiristää ja haluaisin katsoa paremmin mitä suuhuni pistän. Ehkä vielä väliaikoina otan tämän kunnolla asiakseni ja pistän ruokarytmit ja syömiset remonttiin. Hyvää lomaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan olen ihmetellytkin, että miten olenkin ollut niin ennakkoluulojeni vanki ja lykännyt ja lykännyt moista :) ..tässä on sellainen kiva "aivot narikkaan" homma .. toiset kertoo mitä tehdä ;)

      Poista
  4. Täydellinen loma, joskus vaan koti on paras ja tuntuu, että kun ikää pukkaa, niin aina vaan parempi. Onnea tuosta ruokahommelista, se ei ole helppoa ei, joten sen hyvän olon saavuttaminen on saavutus.

    Ihanaa tätä päivää, täällä paistaa aurinko. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia ..se on helppoa - vaikeinta on ollut minä itse ... näin se aina menee :) Täällä ei paista , mutta linnut lauloi ja sukset kulki :) ..myös taaksepäin....!

      Poista
  5. Meren jäällä hiihtäminen on parasta, muualla en kyllä olekaan miesmuistiin hiihtänyt. Ja jäälläkin hiihtämisestä on kauan. Aina kun olen ollut menossa mökille hiihtämään, ei jäälle ole ollut asiaa. Liian leutoja talvia :(.
    Minäkin tilasin juuri tuon lampun. Se on ihana.
    Voih, mun elämäntapamuutos ei ole ottanut juurtuakseen. Osa dieetin ohjeista jäi pysyvästi elämääni (vihanneksia ja protskua syön paljon), mutta plääh herkkuja alkoi tehdä kahta kauheammin mieli. Liikuntaa harrastan vähintään 4 kertaa viikossa (salitreenejä, bodypumpia, hiit-treenejä ja lenkkeilyä), mutta noi makeat herkut vaan houkuttelevat yhä edelleen.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) minä jätin makeat pois jo syksyllä ja nyt on kyllä ollut helppoa niiden suhteen..mutta tuo sinun liikunta lyö meikäläisen 6-0 :)

      Poista
  6. Ilahduttavaa kuulla sun hyvästä olosta Anne :). Ja niinkuin Tiialle kirjoitit, kaikki on oikeasti helppoa. Ei tarvita kuin se oma "hoksaaminen" ja päätös. Loppu menee kuin itsellään. Ja parempi olo palkitsee ja motivoi. Joskin omin avuin en olisi varmaan minäkään koskaan pystynyt saamaan niin hyvää oloa kuin mitä Jutan edustaman yrityksen avulla sain. Tekevät todella hyvää työtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tekevät - se on pakko allekirjoittaa :) Olo senkun paranee :) paino laskenut 0,5 kg viikossa eli juuri kuten pitääkin..tässä kun se on oikein kiva bonus :)

      Poista
  7. Olipa hyvä, että törmäsin sattumoisin tähän kirjoitukseesi. Olen pohtinut, että onkohan niin, että syön liian vähän ja tästä johtuu osittain voipunut olo. Kiitos simppelistä vinkistä! Aurinkoista pääsiäistä! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netistä löytyy Jutan ilmainen viikko-ohjelma /dieetti - siitä saa lisää vinkkejä siihen kuinka usein sitä pitää syödä ja miten turhia ne turhat napostelut ovatkaan..tosin itse en ole niitä harrastanutkaan. Kyllä tässä on ihmetellyt, että näinkö helppoa tämä onkin :)

      Poista