keskiviikko 13. toukokuuta 2015


Hyvin tuttu näky pihan laitamilla ja pihalla/pelloilla.  Tämä hra/rva Pitkäsääri kylmän rauhallisesti mittailee tiluksia . Miten olenkaan tottunut ja oppinut odottamaan näitä joka kevät.

J.Karjalaisen Kurkien äänet- kappale koskettaa joka syksy.
Senkin tiedän, että on paikkoja missä nämä ovat ihan riesaksi. Onneksi ei täällä. Antaa mittailla vain - kun ei keittiöön kävele.



Ilmoja on pidellyt - jos ei tuule niin sitten sataa. Tänään kävi hetken aurinko ja se jopa lämmitti - mutta ei sitä kauan kestänyt. Sain silti istutettua yhden ruusun. Ne ovat heikkouteni ja niitä tahdon paljon.





Yhtenäkään keväänä ei ole nurmikko näyttänyt tähän aikaan tältä - nyt on ihan eri värit mihin olemme tottuneet.



Minä pidän sateesta - pidän lumipyrystä ja kunnon rankkasateesta - niistä on niin turvallinen pitää täällä kotisuomessa - ei  tarvitse oikeasti pelätä. Ei ole Nepalin tilannetta. Miten eriarvoisessa asemassa me ihmiset maapallolla olemmekaan.

Huominen vapaa tulee ihan tarpeeseen -  ja taidan pyhittää päivän levolle. Tulevana viikonloppuna onkin sitten jo ihan eri säpinä.. joten kerätään voimia.


13 kommenttia:

  1. Ihania kevätkuvia! Sateenkin olet saanut hienosti kuvattua. Mukavaa vapaapäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos - kovasti mieli halajaa pihatöihin - ei sitä nähtävästi malta sisällä pysyä :) täällä nyt kunnon sumu.

      Poista
  2. Eksoottinen minun silmään tuo kurki. Ja ai miten ihana tuo pikkanen mökki on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on meidän pihasauna :) tosi tosi vanha ja antaa ihanat löylyt kesää talvea. Tänä kesänä sinne tulee vähän tuunausta sisätiloihin :) Minulle kurki on myös sitä entisenä kaupunkilaisena - näin kurjen eka kerran keväällä 2011 kun saavuimme tähän kylälle :)

      Poista
    2. taisit tosin tarkoittaa meidän pihamökkiä eli kesämökkiä :) se on mieheni isän tekemä hirsimökki, joka toimii kesäasuntona vieraille ja kyllä me siellä itsekin nukumme lokakuulle asti jos kelit sallii :)

      Poista
  3. Sama täällä.Miten voikin olla ihanaa kävellä sateessa ja tuulessa, kun on kunnon varustukset päällä.
    Täällä paistaa tänään aurnko ...ainakin vielä..:)

    VastaaPoista
  4. Me olimme hetken pihatöissä, mutta siellä on niin kylmä ja sumuinen keli, että ei napannut jatkaa - odotan sitä aurinkoa tai edes vähän lämpöä :)

    VastaaPoista
  5. Hienosti olet saanut sateen vangittua kuvaan! Kurki on eksoottinen lintu, useimmille :) Minun lapsuudessa maalla, ne tulivat viereiselle pellolle suurin joukoin ja voi sitä meteliä mikä niistä lähti, yritäppä siinä sitten nukkua ;-P Mutta vuosiin en ole kurkea nähnyt kuin kaukaa autosta, ohi ajettaessa! ja ajatuksena olisi hauska, jos se tepastelisi tuossa meidän pihalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin sain osuuteni siitä yöhäirinnästä ,samoin pienokaisemme Vilma , silloin 1v...Kurki huusi makuuhuoneen seinän takana ja oli aikamoinen työ rauhoittaa lapsi sen jälkeen ...! Mutta se niin paljon harvinaista, että ei ota hermoon.

      Poista
  6. Leppoisaa päivää! Ehkä ihan hyvä, ettei sää suosi pihahommia, niin saat kunnon huilipäivän. Sitten jaksaa taas jatkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. just näin .- toinen meistä lähti lauluharkkoihin ja minä tein kunnon juoksulenkin...pihalla ehtii olla.

      Poista
  7. Blogissani on haaste sinulle. Toivottavasti ehdit vastata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kävin katsomassa ja lupaan palata asiaan viikonloppuna :)

      Poista